Odotusta (parisuhdesopalla)

Ja jälleen polkaistaan viikko käyntiin neuvolakuulumisilla:

rv.39+2
paino: -200 (jee!) yht.16kg
RR: 130/80 (oisko tää nyt sitä synnytystä edeltävää verenpaineen nousua?)
pissa: puhdas
sf-mitta: 36
lapsivesi: normaali
tarjonta: rt
sykkeet: 140-155
liikkeet: ++

Elikkäs kaikki taas kivasti ja silleen. Vauva on kuulemma siellä niin hyvin hollilla, että jos lapsivedet menee niin voin mennä ihan normaalisti synnärille ilman makuuasentoja tai ambulansseja. Tuntui jännältä kun neuvolatäti sanoi että saas sitten nähdä että nähdäänkö taas viikon päästä. Aika kuitenkin ensi maanantaille varattiin. Eihän se olisikaan silloin kuin vain 2 päivää yli.

Aika jännää, että muutama viikko sitten sitä jo panikoi, että täähän voi tulla täältä ulos jo periaatteessa millon vaan ja nyt LA:n ollessa jo ihan ovella, tällä viikolla, niin tuntuu, että ei se sieltä vielä aikoihin tule kuitenkaan. Ultrien mukaanhan laskettu olisi ollut jo eilen! Kuitenkin nyt on vähän sellainen pöhkö olo, ei oikein enää viitsi ja huvita suunnitella mitään erityisempiä ohjelmia, että saisi aikaa kulumaan, sitä vaan on ja ihmettelee. Yhtenä päivänä muuten tohkeilin jo kun oli paperissa veriviiruja, mutta tajusin sitten kuitenkin pian että se oli siis nenäliinassa jolla olin juuri niistänyt nenäni, eli ei siis mitään limatulppaa.

Viime perjantaina kävin yliopistolla hoitamassa yhtä turhaa viimetippaan jättämääni hommaa. Sitten kävin taas moikkaamassa kaveria ja sen vajaa nelikuista poikaa. Vieläkään tajua, että kohta sitä elää itsekin sellaisen pötkylän kanssa. Oli kyllä hyvä jutella taas jonkun kanssa jolla on elämäntilanne suht sama ja jo kokemusta ihan pienen kanssa selviytymisessä. Että enköhän minäkin selviä ihan hyvin. Yllättäen nyt tuleekin oltua paljon enemmän tekemisissä vauvallisten/lapsellisten kaverien kanssa kuin vanhojen “bilekaverien”. On sitten kyllä pari sellaista muuta kaveria, joita kyllä tulee nähtyä melkolailla entiseen malliin, joiden kanssa ystävyys perustuu niin paljon muuhunkin kuin punaviinin vauhdittamaan biletykseen, kuitenkin vähän sääli, kun olen pitänyt aina noita “bilekavereitakin” hyvinä kavereina, joiden kanssa on tullut koettua paljon. No kaippa tämä on luonnollista.

Launtai taas vierähti “puistotätinä” veljen tytöille, jotka olivat meillä kylässä ja käytiin vielä luistelemassa, tai tytöt luistelivat ja minä kiersin luistinrataa ympäri koiran kanssa. Sitten juostiin vielä miehen kanssa kaupungilla noin kolmisen tuntia. Hassua kun virtaa ensin riitti vaikka kuin, mutta sitten kun tuli stoppi niin se kyllä iski niin totaalisesti. Hädin tuskin selviydyin lähimpään kahvilaan, sormet ja koko kädet olivat turvonneet aivan valtaviksi ja miehen piti käydä suorittamassa ruokaostokset yksin kun minä nuokuin mehupullon kanssa kahvilan pöytää vasten. Vähän aikaa levättyäni selviydyin sentäs sitten vielä kotiin asti. Ihan tollanen meno ja meininki ei taida olla enää tässä vaiheessa kovin hyväksi. Illalla sitten tulikin vielä huono olo ja oksensin. Eilen olin kanssa melko väsynyt koko päivän ja ruoka ei niin maistunut. Neuvolatäti kehoitti muutenkin välttelemään nyt ihmismassoja influenssakaudella, etten tulisi tässä h-hetkillä kipeäksi. Eli aika lailla kotosalla nyt sitten vaan odotellaan. Tosin perjantaina mennään vanhemmilleni saunomaan., josko se homma siitä saisi vähän vauhtia.

Huh, fiilikset poukkoilevat onnen, ilon, pelon, epäuskon, kärsimättömyyden, seesteisyyden, pirteilyn, väsymyksen, vouhotuksen ja touhotuksen välimaastossa sulavasti. Ei millään tahdo ymmärtää että tässä sitä nyt ollaan, että se vauva tulee sieltä oikeasti ihan pian. En vaan usko. Siis mulleko vauva?

Tänään tuli vaihdettua lakanat sänkyyn ja luulen että niitä ei todellakaan tulla enää vaihtamaan ennen vauvan syntymää. Ei meillä niitä kovin usein vaihdeta muutenkaan, silloin kun tuntuu, että aika olisi. Jo viimeksi mietin, että kerkeänköhän ne vaihtamaan vielä ja kerkesinhän minä, mutta enää niitä ei kyllä vaihdeta. Outoa. Outoa tehdä normaaleja juttuja ja tajuta, että seuraavalla kerralla kun tätä tekee onkin vauva jo täällä. Äh, nyt alkoi taas pelottamaan että miten sitä sellasen pienen avuttoman nyytin kanssa muka pärjää?

Odottelu jatkunee…

Kärsimättömyyden tilalle on salakavalasti ryöminyt outo seesteisyys. Ihmeen tyytyväinen olo. Fyysinen olotila on huippuluokkaa, suoraan sanottuna raskaus tuntuu ainoastaan kammetessa sängyltä/sohvalta ylös, sukkia pukiessa tai yöllä kylkeä kääntäessä ja lonkkia kolottoaessa. Kävellessä en paljoa huomaa raskauttani ja mietinkin miltä sitten tuntuu kävellä, kun maha on taas lähempänä entistä, varmaan tuntuu ettei ole mahaa sitten enää ollenkaan.

Tänään olen kirmaillut metsissä koiran kanssa metsäkauriin lailla hyppelehtien, no ainakin hyvin lähellä metsäkaurista omasta mielestäni. Sitten imuroin kotona tarkkaan joka kolkan ja kieltäydyin muitta mutkitta miehen avuntarjouksista. Kerrankin näin, kunhan ei liikoja totu tähän siivousintoiluuni. Eilen harrastettiin myös kivointa ässää ja huomenna luvassa sauna. En kyllä usko että tämä nyt mitään vauhdittaisi, mutta mikäs siinä kun kerran mukavalta tuntuu.

Oikeastaan nyt onkin tullut sellainen tunne, että ei tässä ole mikään kiire. Ihan kivaa jos voi vielä muutaman viikon vaan olla ja valmentautua henkisesti. Sillä melkoinen muutos sitä on kohta luvassa joka tapauksessa, ei sitä enää pakoon pääse. Välillä on iskenyt sellainen tunne, kun on ensin miettinyt kärsimättömänä, että miten tässä jaksaa enää odottaa, että jos se synnytys sitten oikeasti alkaisikin nyt niin iskee paniikki, että ei ihan vielä, en mä vielä ole valmis.

Kulunut viikko hurahtikin ihan kivasti ja ensiviikolle on kanssa järkkääntynyt ohjelmaa etenkin alkuviikolle. Sitten loppuviikko onkin varmaan ihan kiva vaan rentoilla, etenkin kun viihdyn hyvin ihan kotosalla, että alkuviikon sosiaalisen elämän jälkeen on ihan kiva vaan olla. Maanantaina on myös neuvola ja niitä onkin nyt varattuna joka maanantai aina laskettuun aikaan asti.

Parisuhteestakin voisi pitkästä aikaa turista. Siitä onkin vaan hyvää sanottavaa. Jo pitkään on mennyt tosi mukavasti ja mulla on ollut varmaan joulusta asti sellanen vastarakastunut olo. Olen niin onnellinen! On meillä jotain pientä kinaakin ollut, mutta ei mitään ihmeempiä. Tuntuu vaan että olen todellakin löytänyt sen oman paikkani ja perheeni. Ei ole enää semmoinen haahuilija kuin vielä vuosi sitten. Näin se elämä vaan muuttuu. Toivottavasti tätä onnea jatkuisi vielä pitkään!

Hih, mukava olo!

Viuh huih ja huhhei! Tulinpa juuri reippaalta ja iloiselta lenkiltä, joka muodostui jossain vaiheessa pieneksi paniikiksi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mullahan nimittäin edelleen jatkuu tämä supermies-olo ja vetelin tuolla ihan sellasta hikivauhtia. Kävelin pari jyrkempää mäkeä reippaasti ylös ja olin ihan tohkeissani kun ei edes pahemmin tuntunut hengästyttävän. Ilakoin kun lenkkipolut olivat hiljaistakin hiljaisempia, että saatiin koiruuden kanssa kirmailla ihan rauhassa. No siinä sitten puolisen tuntia reippailtuamme talsin kolmatta jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös ja sitten iskikin uupumus. Oli pakko pysähtyä ja teki mieli mennä kyykkyyn, mutta sinnittelin kuitenkin pystyssä. Siinä sitten puuskuttelin n. 5-10min. paikallani ja koirakin näytti hieman huolestuneelta. Sitten rupesin miettimään, että hölmöä kirmailla tässä vaiheessa raskautta tuolla hiljaisissa metsissä, kun en ollut edes kännykkää älynnyt ottaa mukaan. Siis kevyt kuntoilu on toki hyväksi, mutta tästä lähin se känny mukaan ja vähän pienemmät kuvitelmat omista supervoimista.

Eilen olikin sitten taas neuvola, eli päivityksiä:

rv.33+2

Paino:+550

Turvotus: -

RR: 115/77

Pissa: puhdas

sf-mitta: 30

Lapsivesi: normaali

Vauvan sydämen syke: 160

Liikkeet: ++

Seuraava kerta onkin sitten viimeinen neuvolalääkäri, tuossa tammikuun alkupuolella.

Täällä on saatu suurimmat jouluhässäkät viimein hoidettua. Vielä yksi lahja uupuu, mitä mennään miehen töiden jälkeen ostamaan, ei onneksi mikään hankala tapaus, että tarttisi etsiä sen kummemmin. Puhtaat lakanat olisi vielä vaihdettava sänkyyn ja tiskattava eiliset leipomisvälineet ja siinä nuo sitten onkin. Sitten voi vaan rentoutua ja rauhoittua joulun viettoon. Aah!

Mukavan Rentouttavaa ja Rauhallista Joulua!

Puh, olen oikeasti yrittänyt kirjoittaa tänne monta kertaa, aloittanut ja sitten pyyhkinyt kaiken pois ja jättänyt sikseen. Nyt jos yrittäisi taas paremmalla menestyksellä. Kirjoituksen keskeyttämiseen on ollut milloin mikäkin syy, kone juminut, ajatukset katkenneet tyystin tai tullut jotain kiireisempää.

Lauantai-illasta asti aloin kärsimään kamalasta hammassärystä. Särky oli kuitenkin sunnuntaipäivänä ihan siedettävää, joten ajattelin että josko se siitä ja siivosin ja touhusin kuin hullu ja kävin koirankin kanssa tunnin lenkillä. Illalla sitten tavanomaisten touhupäivän jälkeisten lonkka-ja selkäsärkyjen lisäksi paheni taas toi hammassärky. Koko leukaa särki ja melkein koko päätä ja yhteen isoon hampaaseen ei voinut koskea ollenkaan. Kuitenkin sitten maanantaina onnistuin vitkuttelemaan hammaslääkärille soiton kanssa niin, että sanoivat että pitää soittaa uudestaan tiistai-aamuna heti kaheksalta jos hoitoon mielii päästä.  Siinä sitten kärvistelin ja nukuin jo kolmannen yön noin 2h. Tiistai-aamuna pääsinkin sitten onneksi heti hammaslääkärille ja siellä olikin jo syksyllä paikatun hampaan juureen tullut jotain mätää. Se sitten putsattiin ja pistettiin jotain lääkettä ja taas joku väliaikainen paikka päälle ja nyt toivottavasti selviää vauvan syntymään ja sitten heti taas hammaslääkärille röntgeniin ja juurihoitoon. Äiti sitten ihmetteli kun en saanut mitään antibioottikuuria, kun jos on ollut joku tulehdus ja päässyt verenkiertoon. Hui! No eiköhän ne siellä hammaslääkärissä tiedä. Toivotaan.

Tänään olenkin sitten siivoillut ja parhaillaan vauvan vaatteet hurisevat koneessa! En tajua miksi sekin on nyt muka niin jännä juttu pestä jotain vauvan vaatteita. Kai se tuo taas hieman lähemmäs todellisuutta. Ensin ajattelin lykätä koko homman jonnekin joulun jälkeen, mutta sitten oli aikaa ja äitikin taas jo totesi, että niitä olisi jo hyvä alkaa pesemään, kun ei voi tietää millon se vaavi päättää maailmaan tulla.

No nyt tällä hetkellä taas vituttaa ja itkettääkin. Syynä mies. Tässä onkin jonkun aikaa mennyt ihan hyvin, mutta tänään se sai mut kyllä vihaseks. Enste pyysin sitä viemään koiran ulos kun tulee töistä (oletin sen tulevan joskus viiden maissa) ja lähetin viestin ettei se valittaisi kun tulee kotiin ja jos heti pyydän sitä viemään koiraa ulos. Pyysin ihan siksi koska olin siivoillut tosi paljon päivän aikana ja saanut just yhen vähän kivuliaamman supparin, joten aattelin että parempi jos mies vie koiran. No sitten se tulee kotiin seittämältä, henki kaljalta haisten, ei siinä mitään, ei ollut kuitenkaan kännissä, mut sil oli työkaveri mukana ja muutama kalja kans. No ei sekään mikään paha ole, mut olin vähän kärttysenä et se tuo työkaverin tänne kysymättä multa mitään, mähän oisin voinu pomppia täällä vaikka alasti. Sit ku olin vähän kärttysenä ni se sit alkaa valittaa, et mitä mä nyt taas oikein valitan ja sanoin et ois kiva tietää etukäteen jos se on pyytäny jonkun tänne ja se vaan jatko et mitä mä valitan ja sanoin sit et mäkin sit rupeen tekee ihan mitä lystää kysymättä siltä mitään ja sit se hermostu täysin ja huus et tee vittu mitä haluut. Et onpa kiva mieli taas. Aattelin jo et lähen tästä vanhemmille yökylään ku tuskin tän illan aikana saadaan mitään parempaa enää aikaseks, siis sovittua mitään. Menee varmaan vaan pahemmaks kun se noi muutamat kaljansa taas juo, vaikka ei niitä paljoa ole. Toki on sillä rankkaa, täl viikolla seittämän päivän työputki ja sitäkin pelottaa ja huolettaa vauvan tulo, vaikka sitä tosi innoissaan odottaakin. Mut silti oli miten rankkaa hyvänsä ni silti vituttaa tollanen. Niin ja mähän sen koirankin sitten vein ennen sen tuloa, kun en tiennyt millon se on tulossa. Sillä on kännyssä se mikälie credit (mikskä sitä nyt suomeks sanotaan) loppu, et tiesin kyl ettei se voi tekstailla tai soittaa, mut ois sit menny vaik ostamaan sitä, et ois voinu ilmottaa.

Tästäkin tuli taas tällanen laidasta laitaan postaus, et tekis mieli poistaa koko roska, mut olkoon. Harmittaa eniten, kun olin tossa jo niin innoissani kaikesta ja sit mies tulee ja pilaa mun hyvän mielen. Ihan kun tässä muutenkaan niin riemuissaan ois viimeaikoina ollut ni sit ku vihdoin ois kaikki vähän paremmin ni sit mies pilaa kaiken. Kiitti vitusti!

No huh, viikot senkus paukkuvat! Nyt tuntuu todellakin, että aikaa ei ole enää paljon. Etenkin kun tapittaa tätä ja miettii mitä kaikkea vielä on tehtävänä. Ensin tuo tentin mokoma puolentoista viikon päästä, sitten siitä onkin enää viikko jouluun ja kappas, vuosi vaihtuukin jo ja siitähän se panikointi vasta alkaakin. Vielä odottaa vauvan vaatteiden pesu, lakanoiden pesu, turvakaukalon, sitterin ja kantorepun osto plus kaiken pienen tilpehöörin osto kuten vaipat, harsot, rintapumppu, korviketta varuille, kuumemittari, massutippoja, vitamiinitippoja yms. yms. Nyt onkin jo sellainen olo, että ei edes tahtoisi tämän ajan kuluvan nopeasti ja kun kaksi kuukautta on aivan naurettavan lyhyt aika kuitenkin ja aina se mahdollisuus että aiemminkin se vauva voi ulos tulla. Lisäksi kun ei ole mitään kamalia vaivojakaan mistä odottaisi pääsevänsä eroon ja massuakin tulee ikävä, nyyh!

Juuri kun viimeksi manailin, että kukaan ei päästä ratikassa istumaan, niin eilen sitten tarjottiin paikkaa peräti kahteen otteeseen. Ensin joku nainen istui pienen tyttönsä kanssa penkillä ja kun se huomasi mahani, joka selkeästi siinä pönötti kun pidin takkia vielä auki niin otti tyttönsä syliin ja tarjosi paikkaa. Sitten toisella kerralla oli taas ratikka täynnänsä ja jo aikani siinä seisottuani joku nousi jäädäkseen pois ja siinä oli ihmisiä lähempänäkin penkkiä ja joku nuorempi mies istahtikin siihen jo, joka oli kyllä noteerannut mahani, mutta joku noin nelikymppinen herrasmies joka seisoi siinä vieressä kysyi heti, että haluanko istua ja se nuorempi sitten pomppasi heti ylös ja mutisi jotain “niin joo” ja minä taas kovasti kiitellen otin auliisti paikan vastaan. Ihan mieluusti istuin kun oli sen verran tullut juostua taas eilen kaupoissa ja oli kantamuksiakin ja olo oli jo melko tukala ja naatti. Että kiitosta vaan ystävällisille paikan tarjoajille! Tuli oikein hyvä mieli.

Eilen tuli tosiaan juostua vähän liiankin kanssa ja raahattua painavia kasseja. Illalla oli tulossa ystäväpariskunta kylään ja olin kotiutunut vasta hieman ennen ja olin niin poikki, että olin purskahtamaisillani itkuun. Onneksi sitten rauhoituin kun he tulivat ja oli oikein mukava ilta.

Eiliseltä jäi vielä sen verran kivasti herkkuruokia kuten kermaista kanarisottoa, pipareita, glögiä, suklaata ja ystäväpariskunnan minulle tuoma Ben & Jerry’s jäätelöä, että illan aion vaan löhöillä herkutellen ja Linnanjuhlia katsellen. Mies menee iltavuoroon, joten koiran kanssa tulee Itsenäisyyspäivän iltaa vietettyä.

Näin pitkästä aikaa viimeyönä raskausunta, jossa jouduin sairaalaan ja siellä todettiin, että synnytys voi nyt käynnistyä minä hetkenä hyvänsä ja minun pitää jäädä loppuajaksi vuodelepoon sinne. Se ei kyllä ollut mukava uni, kun siinä oli vielä jotain vaaraa, että vauvalle käy jotain. Onneksi se oli vain unta. Aika vähän olen mitään raskausunia nähnyt, ainakaan mitä olisi mieleen jäänyt. Kesällä oli pari synnytysunta, jotka oli mukavia ja hassuja ja nyt tämä hieman painajaismaisempi, vaikka ei varsinainen painajainen kuitenkaan. Normaalisti kyllä näen paljon unia ja muistakin ne hyvin, mutta mulle sitten käynyt ilmeisesti toistepäin, että nyt en sitten niitä paljoa näe tai muista.

Ylihuomenna onkin sitten taas neuvola ja synnytyssairaalaan tutustuminen! Huih!

Ja eikun Hyvää Itsenäisyyspäivää koko Suomelle!

Kiitoksia kovasti kommenteista! On aina todella piristävää saada kommenttia ja vertaistukea ja sen voimin jaksaa aina taas paremmin. Kuvaa kyseltiin makkarista. Voin sellaisen jossain välissä ottaa, kun saadaan vielä pienimmätkin nippelinappelit hiottua. Nyt pitäisi vielä jaksaa raivata paperipinoja pöydältä ja semmoista pientä, mutta juuri nyt en jaksa.

Suoraan sanottuna vähän pelottaa tämä viimepäivien touhuamiseni. Mies on parhaillaan töissä ja meidän oli tarkoitus tänä iltana vielä siirtää pinnasänky ja hoitopöytälipasto päinvastaisille seinille ja sen takia myös ruuvata työpöydästä irti sellainen liukuva uloke, joka toimii lisäpöytätilana. Ikeasta muuten työpöytäkin. No, en sitten millään jaksanut odottaa vaan ruuvailin sitten itse sen lisukepöydän irti tuolla lattialla maaten, siirsin hoitopöytälipaston työntäen toiselle seinustalle ja pinnis piti tilan ahtauden vuoksi vielä nostaa omalle paikalleen. Varmaan tämmöisiä hommia ei pitäisi tässä vaiheessa enää tehdä, mutta kun en malta. Ihan hirveä valmiiksi saamisen tarve!! Vaikka en usko, että se vauva sieltä etuajassa päättäisi tulla, niin ilmeisesti sen pienen mahdollisuuden tietoisuus saa touhuamaan kuin viimeistä päivää. Kaikki on saatava valmiiksi ja pian!

Yö uudessa sängyssä oli aivan taivaallinen! Kertaakaan ei tarvinnut miestä tuuppia poispäin, ei tullut polvesta tai kyynärpäästä töytäisyjä ja mikä parasta; selkä tai lonkat eivät kipeytyneet ollenkaan! Eli hyvällä patjalla ja riittävällä tilalla on aika paljon merkitystä myös näihin raskausajan nukkumisongelmiin. Hmm, yllättävää. .

Tämä aamu lähti melko kivuttomasti käyntiin, vaikka nukuttua tuli vain n. 7h. Vanhempien koira tuli illalla tänne hoitoon viikoksi, kun vanhemmat lähti reissuun ja sillä reppanalla on vielä paha silmätulehdus, jota pitää nyt kolmesti päivässä lääkitä. Se on jo melko vanha ja kaavoihinsa kangistunut ja pelkäsin, että se piipittää jo aamuseitsämältä lenkille, mutta kiltisti se nukkui aina siihen asti kun heräsin. Kävelylenkki kahden koiran kanssa sujui niin vaivattomasti, että tuli tehtyä ihan kunnon lenkki. Lenkkipolutkin olivat sulaneet enimmäkseen kävelykelpoiseen kuntoon, että oli ihan mukavaa. Vielä pitäisi jaksaa mennä miestä töihin vastaan ja mennä lakanaostoksille ja samalla jos saisi jotain puuttuvia juttuja vauvalle hankittua. Sitten voisi yrittää vaikka ihan vaan rentoutua.

Rentouttavaa lauantai-iltaa!

Ja jälleen kauhistelua miten tuo luku vaan kasvaa ja kasvaa kilpaa mahan kanssa! Huih!

Täällä on ollut (ja on edelleen) kova pesänrakennusvietti valloillaan. Torstaina muun urheilun ja siivoilun ohessa kasattiin miehen kanssa kirjahylly ja vaikka siinäkin oli urakkaa oli pakko järjestellä vielä kirjatkin hyllyyn, vaikka kello alkoi lähestyäkin uhkaavasti jo puolta yötä. Siinä sitten kantelin raskaita kirjakasoja puhisten ja voivotellen ja mies kummasteli, että enkö voi jättää sitä hommaa huomiselle. No en todellakaan! Sitten kun se homma oli tehty olisin vielä jatkanut siivous-ja järkkäilyprojektiani, mutta mies komensi lopettamaan ja nukkumaan.  Perjantai meni sitten enemmän kyläilyn merkeissä, mutta tänään taas touhuaminen on jatkunut. Työpöydän laatikoiden läpikäynti ja raivaus on edelleen kesken, sitten olen pyyhkinyt oikein pölyt joka kolosta, pessyt pyykkiä urakalla ja järjestellyt paikkoja. Mieskin tarttui lopulta imuriin aikansa puuhasteluani katseltuaan. Tungin mahani kanssa sitten vielä lauantai-iltapäivän ruuhkiin ostamaan isälle lahjaa ja miehelle isyyspakkaukseen asioita. Sitten luulin ostaneeni hopeata lahjapaperia ja ajattelin käärästä isän lahjan lisäksi myös isyyspakkauksen tavaroita pakettiin, niin sitten ei niin haittaa jos mies sattuisi ne löytämään, mutta paperi olikin läpinäkyvää. Enpä sillä sitten mitään tee. Nappasin sitten seinältä nätin, mutta hieman roikkuvan meriaiheisen julisteen, josta olin muutenkin ajatellut hankkiutuvani eroon ja kääräisin isän lahjan siihen. Mikäs siinä, kun meri on isän sydäntä lähellä. Miehen lahjat siis jäi nyt paketoimatta. Pitää yrittää löytää joku huippuhyvä kätkö.

Nautiskelen tässä glögiä ja korvapuusteja. Ihan itse laitoin pullat pellille ja uuniin.

Vaihdoin sivupohjaa, kun edellinen alkoi olla jo aika last season. En vaan oikein löytänyt mitään mieleistä talveen sopivaa. Olkoon nyt tämä vaihteeksi ainakin jonkun aikaa.

Mukavata lauantai-iltaa! Täällä jatkunee vielä pesänrakennuspuuhat..

Tännekin pääsee vihdoin kirjoittelemaan. Tai vihdoin ja vihdoin, mutta tuntuu, että viime lauantaista olisi jo pieni ikuisuus.

Kaikenlaista tässä onkin taas tapahtunut. Miehen alkoholin käytössä tuli rajua takapakkia ihan puun takaa. Oli jäänyt lauantaina töiden jälkeen työkavereiden kanssa iltaa istumaan ja se oli sitten mennyt reippaasti överiksi. Sunnuntainakin mies oli sitten vielä sellaisessa kunnossa, että päätin pakata kassini ja koiran ja pakenin vanhemmille. Mies tokeni sekoilustaan vasta maanantaina ja sitten alkoi katumuspommitus. Ma-ti ilta ja yö selviteltiin asiaa ja minä sitten lopulta myönnyin antamaan vielä mahdollisuuden. Olen ollut nyt vähän ehkä liiankin tyly sitä kohtaan tämän episodin jälkeen, koska haluan, että se todella ymmärtää tilanteen vakavuuden ja että olen tosissani, kun sanon että näin ei voi jatkua. Nyt voisi ehkä osoittaa jo hieman rakkauttakin. Mies jo epäilikin, että olen menettänyt kaiken rakkauden jo sitä kohtaan, mutta sanoin ettei näin todellakaan ole. Jos rakkautta ei olisi, se olisi lentänyt ulos jo ensimmäisestä möhlimisestään. Nyt se sai kolmannen ja viimeisen mahdollisuutensa. Sitten kun on vauva niin tällaiset lipsahdukset ei vaan enää vetele. Piste.

Mutta siinäpä se episodi kaikessa lyhykäisyydessään. Olin jo ajatellut, että en viitsisi parisuhdettani sittenkään kovin yksityiskohtaisesti täällä puida ja kun tuntui, että se olisi jo lähtenyt parempaan suuntaan, siksi laitoin nuo sulutkin tuohon parisuhdesoppaan. Ensisijaisesti haluan pitää tätä enempi puhtaasti odotusblogina, mutta voin kyllä mainita jos taas jotain kriisejä syntyy, en kuitenkaan pysty täällä kirjoittelemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut jos kerta on.

Sitten neuvolalääkäri-kuulumisia: Olin siellä siis tänään. Neuvolatädin kanssa ei ollut mitään ihmeempiä, hieman kyseli voinnistani ja totesi että näytänkin vähän väsyneeltä. Seuraavaan neuvolaan ei olekaan kuin noin 2,5 viikkoa ja samana päivänä on ensimmäinen perhevalmennus! Kivuutta! Vaikka olenkin usein kuullut, että eipä ne kummosempia ole ollut, mutta ihan kivaa silti. Lääkäri sitten tutkaili multa paikat, (kylläpä se muuten teki kipeää). Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja pituus 3cm. Sf-mitta oli 26cm. Yläkäyrillä mentiin, mutta oli kuitenkin ihan ok, lisäksi kun ultrien mukaan raskausviikkoja olisi nyt 27+4. Painoa oli tullut viimekerrasta lisää 1,3kg, eli ei paha. Verenpaine 120/70. Pissanäyte puhdas. Hb:tä ei nyt katottu, mutta se on ollut todella hyvä koko raskauden ajan, joten varmaan vieläkin ihan ok. Vauva voi hyvin, vähän yritti karkuun dobbleria, mutta lopulta sykkeeksi saatiin 150. Eli sydän on sykkinyt nyt 150-155 välillä. Sitten otin puheeksi stressiunettomuuteni ja lääkäri kirjoitti oitis sairaslomaa kuun loppuun. Sanoi, että nyt kannattaa keskittyä tässä loppuraskaudessa vaan raskauteen. Tuli todella hyvä mieli, kun nyt ei tarvitse jännittää mitään, kun saa luvan kanssa vaan olla. Jos uni ei yöllä tule, niin ei haittaa, kun ei tarvitse minnekään aikaisin herätä. Jo se helpottaa suunnattomasti unen tuloa. Parempi mieli siis.

Miehellä on kova katumus päällä ja se lupasi töiden jälkeen kyhätä uuden kirjahyllyn pystyyn, että pääsen sitten pistämään kaikki ympäri huonetta lojuvat kirjat ja roinat hyllyyn. Vanhasta päästiin onneksi eilen eroon, mutta nyt sen sisältö on vaan täällä epämääräisissä pinoissa lattioilla ja pöydillä. Tuskastuttaa tällainen keskeneräisyys! Eilen saatiin uusi pinnasänky kootuksi. Saatiinkin nyt käytetty, mutta kuin uudenveroinen Brio:n sänky todella edullisesti. Ollaan saamassa myös vähän käytetyt Baby Björnin kantoreppu ja sitteri edullisesti samasta paikasta. Eli kaikkinensa saadaan kaikki nämä samaan hintaan kuin jos oltaisi ostettu Ikeasta alunperin suunnittelemamme pinnasänky. Lisäksi kun vanhemmat olivat luvanneet jo tuon Ikean pinnasängyn joululahjaksi, nii he nyt sitten hankkivat kaiken tämän meille lahjaksi, eli omasta pussista ei mene mitään ja kuitenkin hyväkuntoinen laatutavara kyseessä. Eipä tässä olekaan enää kuin turvakaukalo hankintalistalla, siis suuremmista ostoksista ja se ostetaan tammikuun aleista. Nyt kun tuo pinnasänky tuossa komeilee, niin alkaa tosissaan tuntumaan, että tänne on ihan oikea vauva pian tulossa. Ehkä pistän sinne nallen vauvan makuupussiin köllimään ja leikin, että se on vauva. No, menisi kyllä hieman överiksi.

Mitäs muuta. Niin mies lupasi tehdä vielä illalla lempiruokaani. Tosin mulla ei ole yhtä ainoaa lempiruokaa, mutta pitääpä miettiä mitä tekisi mieli. Kunnon pihvikin voisi olla pitkästä aikaa poikaa, nyt kun lihansyöjä taas olen.

Juu siitäkin piti kirjoittaa, että olin äsken koiran kanssa oikein hikilenkillä. Olin kävellyt n. 20-30min. niin reipasta vauhtia, että hiki tuli ja sitten alkoikin yhtäkkiä pyörryttämään. Olisi vissiin kannattanut hieman rauhallisempaan tahtiin mennä. Olin vielä kävellyt suht kauas kotoota, että kotiinpäin tulo olikin sitten sellaista mummoköpöttelyä ja välillä piti ihan pysähtyä kun tuntui että silmissä alkaa sumentua. Kivuliasta ei onneksi ollut. Saas vaan nähdä millaiset harjoitussupparit tulee illalla ja alkaako joka paikkaa kolottamaan. Nyt on tosiaankin alkanut noita harjoitussuppareita tulemaan jo aika paljon, etenkin jos on touhunnut enempi tai istunut pitkään paikoillaan.

Ainiin. Me kehitettiin miehen kanssa eilen hankala ongelma: nimittäin mihin piilottaa toisillemme hankitut joululahjat? Asutaan kaksiossa ja ei täällä noita hyviä piilopaikkoja paljoa ole. Etenkin kun kumpikin varmaan miettii samoja piilopaikkoja. Ainoa olisi oma alusvaatelaatikko, mutta sekin pursuaa jo niin täynnänsä, että ei sinne oikein mahdu. Kinkkinen dilemma. Mulla on muutama juttu piilotettuna isyyspakkausta varten, mutta tarvii varmaan miettiä parempaa kätköä.

Eipä sitten erityisempiä. Apua, ensiviikolla marraskuukin on jo puolivälissä!

Edit. Tässä vielä tuore massukuva eiliseltä eli 26+4. Opin viimein liittämään tähän kuvan!

Hassusti nämä fiilikset poukkoilevat lähes päivittäin. Tänään on taas vaihteeksi energinen ja touhukas olo. Raskausjooga oli taas ihanaa. Siellä pystyy jotenkin täysin rentoutumaan ja keskittymään kokonaan vaan hengittämiseen ja liikkeisiin. Kotona jos yrittää samaa, niin ensinnäkin ajatukset pyrkivät karkailemaan milloin mihinkin kotitöihin yms. Tai sitten koira raahaa jonkun kuolaisen lelunsa eteeni ja vaatii leikkimään. Pitääpä opettaa miestä joskus hieromaan ristiselästä, samalla kun minä keskityn hengittämiseen ja hyrisen.

Perjantaina raahaan miehen synnytysvalmennukseen. Toivottavasti se olisi miehellekin mielenkiintoinen ja antoisa. Onneksi mies on ihan mielellään sinne tulossa, että ei ole pakottamisen tunnetta.

Huomaan, että en oikein osaa kirjoittaa mitään silloin kun kaikki on hyvin. Huomaan myös, että suomenkieleni on rappeutunut, kun kotikielenä on kuitenkin englanti. En osaa enää kirjoittaa, jos nyt koskaan olen osannutkaan.

Odottelen äippäpakkausta kuin kuuta nousevaa. Odottaako joku muuten oikeasti kuuta nousevaksi? Hmm.. Lupasin koiralle meneväni illalla sen kanssa pitkälle lenkille. Ensin voisin kuitenkin hieman kölliä sen vieressä sängyssä, jossa se niin söpönä jo tuhisee. Lenkin jälkeen voisin taas hemmotella itseään jalkakylvyllä.

Aah onnea ja autuutta! Mitään erikoista ei ole tapahtunut, mutta on vaan onnellinen olo. Huolimatta siitä, että aamulla oli raahauduttava jälleen kahdeksaksi luennoille, sen jälkeen eksyin kaatosateessa ilman sateenvarjoa etsiessäni hammaslääkäriä, sitten sain tuijotella erilaisia vimpaimia mitä suuhuni tungettiin tunnin verran ja sen jälkeen olen saanut nauttia tunnottomasta suusta jo useamman tunnin. Mutta mikäs siinä, kun kaikki on kuitenkin hyvin. Eilinen oli touhukas päivä; siivousta, joogailua (vieläkin ne hengitysharjoitukset tuottavat päänvaivaa), koottiin hoitopöytälipasto miehen kanssa sulassa sovussa ja sitten sain viikkailla ja järjestellä muutamia hankkimiamme vaatteita. Sitten suunniteltiin muutenkin pienen makuuhuoneemme järjestämistä vauvalle ja meille mahdollisimman mukavaksi. Ja siinä suunnitellessa, mittaillessa ja Ikean sivuja selatessa se ilta sitten kuluikin sujuvasti pitkään yöhön. On niin ihanaa, että mieskin on kiinnostunut tällaisistä asioista ja tykkää suunnitella ja lisäksi meillä on todella samanlainen maku. Vähistä yöunista huolimatta olen jaksanut olla tänään hyvillä mielin. Ajattelin jopa sinnitellä ilman päikkäreitä. Koiran kanssa oli mukavaa käyskennellä ulkona pienestä sateesta ja harmaasta säästä riippumatta. Usein nautin hieman ankeahkossa säässä kävelystä. Sen tekee nautinnolliseksi se seikka, että tietää pian pääsevänsä sisälle lämpimään ja sitten voi nauttia vaikka kupin kuumaa kaakaota. Ei tarvitse edes kiirehtiä, kun tietää, että kyllä sinne pääsee, piankin jos tahtoo.

Tunteet miestä kohtaan ovat taas vahvistuneet. Kävelyllä mietin, että olo on melko vastarakastunut ja miten onnekas olenkaan. Lukuunottamatta näitä viimeaikaisia hetkittäisiä kriisejä tunnen olevani todella onnekas. Tavallinen arki yhdessä on aina mukavaa ja nautinnollista. Vaikka olisi kummallakin väsyttävä päivä takana, niin on ihanaa käydä iltaisin yhdessä koiran kanssa lenkillä, laittaa jotain ruokaa yhdessä, jutella päivän tapahtumista, suunnitella huomista tai viikonloppua yms., makoilla sohvalla sylikkäin telkkaria katsellen kynttilän valossa, käydä vaikka yhdessä suihkussa ja sitten kömpiä peiton alle.

Mies lähti tuossa töihin ja ajattelin nautiskella vaan rauhallisesta koti-illasta tänään. Kynttilöitä palamaan, jalkakylpy, rentouttavaa musiikkia, lämpimiä voileipiä, koiran kanssa sohvalla makoilua ja Idolsien arvostelua. Mukavuutta. Huomenna meillä on onneksi koko aamupäivä ja alkuiltapäivä miehen kanssa yhteistä aikaa, sitten mies menee taas töihin ja minä joogakoulun järjestämään synnytysvalmennukseen ja sitten kahvittelemaan kaverin kanssa. Mukavuutta!

Aika menee kohisten ja suhisten! Tänään tuli Kelalta lappu, että äitiyspakkaus on haettavissa kahden viikon sisällä. Ihanaa! Sitten pääsee taas järkkäilemään lisää. Täyttelin eilen kalenteriin tenttipäiviä, uusien luentojen alkamispäiviä, menoja ja milloin tehdään mikäkin hankinta. Huh, melko kiireiseltä näyttää aina joulukuun puolenvälin tienoille asti. Ei kuitenkaan onneksi niin, että päivät olisi liian pitkiä ja kyllä noita täysin lepopäiviäkin muutama väliin mahtui, ettei liian rankaksi luulisi käyvän. Nyt olen jopa onnellinen näistä tylsistä kursseista mitä suorittelen tässä alta pois, kun ainakin aika kuluu nopeammin, kun jonnekin on välillä mentävä. Onhan se ihanaa olla vaan kotonakin ja tohkeilla ja suunnitella, mutta ei sitä nyt päivät pääksytysten jaksa ja aika vaan mataa kun laskee jatkuvasti päiviä.

Voihan vinde! Pakko käyttää tuota ilmaisua, kun on jotenkin niin metka olo. Nyt pakko mennä järkkäilemään ja suunnittelemaan jotain. Voisi vaikka viikata vauvanvaatteet uudestaan. Jokohan niitä alkaisi pestä?