Odotusta (parisuhdesopalla)

Hassusti nämä fiilikset poukkoilevat lähes päivittäin. Tänään on taas vaihteeksi energinen ja touhukas olo. Raskausjooga oli taas ihanaa. Siellä pystyy jotenkin täysin rentoutumaan ja keskittymään kokonaan vaan hengittämiseen ja liikkeisiin. Kotona jos yrittää samaa, niin ensinnäkin ajatukset pyrkivät karkailemaan milloin mihinkin kotitöihin yms. Tai sitten koira raahaa jonkun kuolaisen lelunsa eteeni ja vaatii leikkimään. Pitääpä opettaa miestä joskus hieromaan ristiselästä, samalla kun minä keskityn hengittämiseen ja hyrisen.

Perjantaina raahaan miehen synnytysvalmennukseen. Toivottavasti se olisi miehellekin mielenkiintoinen ja antoisa. Onneksi mies on ihan mielellään sinne tulossa, että ei ole pakottamisen tunnetta.

Huomaan, että en oikein osaa kirjoittaa mitään silloin kun kaikki on hyvin. Huomaan myös, että suomenkieleni on rappeutunut, kun kotikielenä on kuitenkin englanti. En osaa enää kirjoittaa, jos nyt koskaan olen osannutkaan.

Odottelen äippäpakkausta kuin kuuta nousevaa. Odottaako joku muuten oikeasti kuuta nousevaksi? Hmm.. Lupasin koiralle meneväni illalla sen kanssa pitkälle lenkille. Ensin voisin kuitenkin hieman kölliä sen vieressä sängyssä, jossa se niin söpönä jo tuhisee. Lenkin jälkeen voisin taas hemmotella itseään jalkakylvyllä.

Aah onnea ja autuutta! Mitään erikoista ei ole tapahtunut, mutta on vaan onnellinen olo. Huolimatta siitä, että aamulla oli raahauduttava jälleen kahdeksaksi luennoille, sen jälkeen eksyin kaatosateessa ilman sateenvarjoa etsiessäni hammaslääkäriä, sitten sain tuijotella erilaisia vimpaimia mitä suuhuni tungettiin tunnin verran ja sen jälkeen olen saanut nauttia tunnottomasta suusta jo useamman tunnin. Mutta mikäs siinä, kun kaikki on kuitenkin hyvin. Eilinen oli touhukas päivä; siivousta, joogailua (vieläkin ne hengitysharjoitukset tuottavat päänvaivaa), koottiin hoitopöytälipasto miehen kanssa sulassa sovussa ja sitten sain viikkailla ja järjestellä muutamia hankkimiamme vaatteita. Sitten suunniteltiin muutenkin pienen makuuhuoneemme järjestämistä vauvalle ja meille mahdollisimman mukavaksi. Ja siinä suunnitellessa, mittaillessa ja Ikean sivuja selatessa se ilta sitten kuluikin sujuvasti pitkään yöhön. On niin ihanaa, että mieskin on kiinnostunut tällaisistä asioista ja tykkää suunnitella ja lisäksi meillä on todella samanlainen maku. Vähistä yöunista huolimatta olen jaksanut olla tänään hyvillä mielin. Ajattelin jopa sinnitellä ilman päikkäreitä. Koiran kanssa oli mukavaa käyskennellä ulkona pienestä sateesta ja harmaasta säästä riippumatta. Usein nautin hieman ankeahkossa säässä kävelystä. Sen tekee nautinnolliseksi se seikka, että tietää pian pääsevänsä sisälle lämpimään ja sitten voi nauttia vaikka kupin kuumaa kaakaota. Ei tarvitse edes kiirehtiä, kun tietää, että kyllä sinne pääsee, piankin jos tahtoo.

Tunteet miestä kohtaan ovat taas vahvistuneet. Kävelyllä mietin, että olo on melko vastarakastunut ja miten onnekas olenkaan. Lukuunottamatta näitä viimeaikaisia hetkittäisiä kriisejä tunnen olevani todella onnekas. Tavallinen arki yhdessä on aina mukavaa ja nautinnollista. Vaikka olisi kummallakin väsyttävä päivä takana, niin on ihanaa käydä iltaisin yhdessä koiran kanssa lenkillä, laittaa jotain ruokaa yhdessä, jutella päivän tapahtumista, suunnitella huomista tai viikonloppua yms., makoilla sohvalla sylikkäin telkkaria katsellen kynttilän valossa, käydä vaikka yhdessä suihkussa ja sitten kömpiä peiton alle.

Mies lähti tuossa töihin ja ajattelin nautiskella vaan rauhallisesta koti-illasta tänään. Kynttilöitä palamaan, jalkakylpy, rentouttavaa musiikkia, lämpimiä voileipiä, koiran kanssa sohvalla makoilua ja Idolsien arvostelua. Mukavuutta. Huomenna meillä on onneksi koko aamupäivä ja alkuiltapäivä miehen kanssa yhteistä aikaa, sitten mies menee taas töihin ja minä joogakoulun järjestämään synnytysvalmennukseen ja sitten kahvittelemaan kaverin kanssa. Mukavuutta!

Aika menee kohisten ja suhisten! Tänään tuli Kelalta lappu, että äitiyspakkaus on haettavissa kahden viikon sisällä. Ihanaa! Sitten pääsee taas järkkäilemään lisää. Täyttelin eilen kalenteriin tenttipäiviä, uusien luentojen alkamispäiviä, menoja ja milloin tehdään mikäkin hankinta. Huh, melko kiireiseltä näyttää aina joulukuun puolenvälin tienoille asti. Ei kuitenkaan onneksi niin, että päivät olisi liian pitkiä ja kyllä noita täysin lepopäiviäkin muutama väliin mahtui, ettei liian rankaksi luulisi käyvän. Nyt olen jopa onnellinen näistä tylsistä kursseista mitä suorittelen tässä alta pois, kun ainakin aika kuluu nopeammin, kun jonnekin on välillä mentävä. Onhan se ihanaa olla vaan kotonakin ja tohkeilla ja suunnitella, mutta ei sitä nyt päivät pääksytysten jaksa ja aika vaan mataa kun laskee jatkuvasti päiviä.

Voihan vinde! Pakko käyttää tuota ilmaisua, kun on jotenkin niin metka olo. Nyt pakko mennä järkkäilemään ja suunnittelemaan jotain. Voisi vaikka viikata vauvanvaatteet uudestaan. Jokohan niitä alkaisi pestä?

Alankin laittamaan tuohon otsikoksi aina raskauden viikot ja päivät niin ei sitä tarvitse aina pähkäillä.

Tänään alkoi pari kuukautta kestävä raskausjooga. Tuntui ihan hyvältä. Jäi todella rentoutunut ja hyvä olo tunnin jälkeen. Vaikutti siis ihan hintansa väärtiltä ja noita liikkeitä ja hengitysharjoituksia voi tehdä sitten kotonakin. Hengityksessä riittääkin treenattavaa. Tiedä sitten yritänkö liikaa vai jännitänkö jotain lihaksia huomaamattani, mutta välillä hengitellessä iskee sellainen olo, että taju melkein lähtee tai tulee jotenkin liiankin rentoutunut olo, että voisi jäädä siihen nukkumaan paikoilleen koko päiväksi.

Vauva on ollut oikein ahkerana tänään. Liikkeitä on tuntunut erityisen paljon ja jopa seistessä. Aiemmin kun olen tuntenut niitä vain istualteen tai makuulteen.

Miehen kanssa on ollut hieman taas vaikeampaa. Se tuossa kesällä ihastui kaljaan vähän liikaakin, että mulla paloi pinna täysin. En vaan kestä kattoa ketään känniläistä kotona. No tuli sitten sanomista ja kauheeta riitaa mikä taas ajoi miestä turvautumaan rentouttavaan kaljaan entistä enemmän. No sitten saatiin lopulta sovittua yhteiset pelisäännöt ja niistä mies onkin pitänyt nyt kiitettävästi kiinni ja kaikki on mennyt taas paremmin. Mulle on vaan jäänyt nyt joku pelko takaraivoon, että se alkaa juomaan taas kesän malliin ja alan herkästi nalkuttamaan suunnilleen jo jos näen yhdenkin kaljapullon. Tai jos mies juo useampana päivänä peräkkäin, siis ihan yhdessä sopimamme määrän, niin alan huolestumaan ja mies kokee mun huolestuneet huomauttelut nalkutuksena ja sittenhän siinä onkin riita pystyssä. Pelkään vaan ihan kamalasti, että se ei pidä lupaustaan, koska anteeksi en enää varmaan jaksaisi antaa. Lisäksi alkoholin haju etoo näin raskaana ihan mielettömästi, että kun mies on juonut vain pari kulausta, niin mielestäni hän haisee suunnilleen puliukolle. Niin, että ei siinä sitten ole kovin kiva vieressäkään istuskella, mutta mieshän ei sitä voi ymmärtää. Pitää mua vaan riidanhaastajana ja nalkuttajana jne. Mitä ehkä välillä olenkin, myönnettäköön, mutta se ei johdu siitä että nauttisin riidanhaastamisesta vaan ihan tuosta huolesta. Mies käskee luottamaan, mutta vaikeaa se välillä on.

Kauhajoen tapaus oli järkyttävä. Täytyy tosin myöntää, että tänään en ole muistanut ajatella koko asiaa paljoa ollenkaan. Jotenkin koko tapaus ei ole mennyt oikein jakeluun. Johtuuko sitten tästä raskaudesta sekin. Nykyäänhän kaikki johtuu tästä raskaudesta. Yleensä tällaiset tapaukset pistävät omat murheet kertaheitolla perspektiiviin ja taka-alalle, mutta nyt kyllä on ajatukset pyörineet ihan entiseen malliin omassa elämässä, vaikka välillä tuota tapausta onkin kauhistellut. Jokelan tapauksessa katsoin ja luin kamalasti uutisia tapahtuneesta tiedonjanoisena, mutta nyt en ole jotenkin halunnut. Miksi pitäisi. En osaa nyt oikein suhtautua koko juttuun.