Odotusta (parisuhdesopalla)

Ja jälleen polkaistaan viikko käyntiin neuvolakuulumisilla:

rv.39+2
paino: -200 (jee!) yht.16kg
RR: 130/80 (oisko tää nyt sitä synnytystä edeltävää verenpaineen nousua?)
pissa: puhdas
sf-mitta: 36
lapsivesi: normaali
tarjonta: rt
sykkeet: 140-155
liikkeet: ++

Elikkäs kaikki taas kivasti ja silleen. Vauva on kuulemma siellä niin hyvin hollilla, että jos lapsivedet menee niin voin mennä ihan normaalisti synnärille ilman makuuasentoja tai ambulansseja. Tuntui jännältä kun neuvolatäti sanoi että saas sitten nähdä että nähdäänkö taas viikon päästä. Aika kuitenkin ensi maanantaille varattiin. Eihän se olisikaan silloin kuin vain 2 päivää yli.

Aika jännää, että muutama viikko sitten sitä jo panikoi, että täähän voi tulla täältä ulos jo periaatteessa millon vaan ja nyt LA:n ollessa jo ihan ovella, tällä viikolla, niin tuntuu, että ei se sieltä vielä aikoihin tule kuitenkaan. Ultrien mukaanhan laskettu olisi ollut jo eilen! Kuitenkin nyt on vähän sellainen pöhkö olo, ei oikein enää viitsi ja huvita suunnitella mitään erityisempiä ohjelmia, että saisi aikaa kulumaan, sitä vaan on ja ihmettelee. Yhtenä päivänä muuten tohkeilin jo kun oli paperissa veriviiruja, mutta tajusin sitten kuitenkin pian että se oli siis nenäliinassa jolla olin juuri niistänyt nenäni, eli ei siis mitään limatulppaa.

Viime perjantaina kävin yliopistolla hoitamassa yhtä turhaa viimetippaan jättämääni hommaa. Sitten kävin taas moikkaamassa kaveria ja sen vajaa nelikuista poikaa. Vieläkään tajua, että kohta sitä elää itsekin sellaisen pötkylän kanssa. Oli kyllä hyvä jutella taas jonkun kanssa jolla on elämäntilanne suht sama ja jo kokemusta ihan pienen kanssa selviytymisessä. Että enköhän minäkin selviä ihan hyvin. Yllättäen nyt tuleekin oltua paljon enemmän tekemisissä vauvallisten/lapsellisten kaverien kanssa kuin vanhojen “bilekaverien”. On sitten kyllä pari sellaista muuta kaveria, joita kyllä tulee nähtyä melkolailla entiseen malliin, joiden kanssa ystävyys perustuu niin paljon muuhunkin kuin punaviinin vauhdittamaan biletykseen, kuitenkin vähän sääli, kun olen pitänyt aina noita “bilekavereitakin” hyvinä kavereina, joiden kanssa on tullut koettua paljon. No kaippa tämä on luonnollista.

Launtai taas vierähti “puistotätinä” veljen tytöille, jotka olivat meillä kylässä ja käytiin vielä luistelemassa, tai tytöt luistelivat ja minä kiersin luistinrataa ympäri koiran kanssa. Sitten juostiin vielä miehen kanssa kaupungilla noin kolmisen tuntia. Hassua kun virtaa ensin riitti vaikka kuin, mutta sitten kun tuli stoppi niin se kyllä iski niin totaalisesti. Hädin tuskin selviydyin lähimpään kahvilaan, sormet ja koko kädet olivat turvonneet aivan valtaviksi ja miehen piti käydä suorittamassa ruokaostokset yksin kun minä nuokuin mehupullon kanssa kahvilan pöytää vasten. Vähän aikaa levättyäni selviydyin sentäs sitten vielä kotiin asti. Ihan tollanen meno ja meininki ei taida olla enää tässä vaiheessa kovin hyväksi. Illalla sitten tulikin vielä huono olo ja oksensin. Eilen olin kanssa melko väsynyt koko päivän ja ruoka ei niin maistunut. Neuvolatäti kehoitti muutenkin välttelemään nyt ihmismassoja influenssakaudella, etten tulisi tässä h-hetkillä kipeäksi. Eli aika lailla kotosalla nyt sitten vaan odotellaan. Tosin perjantaina mennään vanhemmilleni saunomaan., josko se homma siitä saisi vähän vauhtia.

Huh, fiilikset poukkoilevat onnen, ilon, pelon, epäuskon, kärsimättömyyden, seesteisyyden, pirteilyn, väsymyksen, vouhotuksen ja touhotuksen välimaastossa sulavasti. Ei millään tahdo ymmärtää että tässä sitä nyt ollaan, että se vauva tulee sieltä oikeasti ihan pian. En vaan usko. Siis mulleko vauva?

Tänään tuli vaihdettua lakanat sänkyyn ja luulen että niitä ei todellakaan tulla enää vaihtamaan ennen vauvan syntymää. Ei meillä niitä kovin usein vaihdeta muutenkaan, silloin kun tuntuu, että aika olisi. Jo viimeksi mietin, että kerkeänköhän ne vaihtamaan vielä ja kerkesinhän minä, mutta enää niitä ei kyllä vaihdeta. Outoa. Outoa tehdä normaaleja juttuja ja tajuta, että seuraavalla kerralla kun tätä tekee onkin vauva jo täällä. Äh, nyt alkoi taas pelottamaan että miten sitä sellasen pienen avuttoman nyytin kanssa muka pärjää?

Odottelu jatkunee…

Aloitetaan tuoreella massukuvalla tältä päivältä:

Eli pikkasen on kasvanut massu tuohon profiilikuvassa olevaan verrattuna joka tuli otettua joskus reippaasti ennen joulua.

Sitten maanantain neuvolakuulumisia:

rv.38+2
paino: +1500! (Huppista! vähän karkas käsistä herkuttelu kun viimeks oli laskenut. Mut joo, onhan toi turvotuskin lisääntynyt… )
RR: 116/80 
pissa: puhdas
lapsiveden määrä: normaali 
tarjonta: rt 
sydämen syke: 148-160 (vähän oli vauhti päällä)
liikkeet: ++

Eipä siellä ihmeempää taaskaan. Vauva on alhaalla, mutta ei täysin kiinnittynyt. Pyörähtelee edelleen toi takamus tossa puolelta toiselle.

Aika tuntuu ottaneen todellisen loppuspurtin. Ensiviikolla on jo LA!!! Nyt voi jo asennoitua niin että noin kolmen viikon päästä se nyt ainakin on syntynyt. Huh, pelottaa! Vaikka tässä välillä on ollut aika kärsimätön niin nyt kuitenkin haluaisin että se syntyisi helmikuun puolella kun itsellänikin on helmikuussa synttärit. Ja jotenkin kun olen koko odotuksen asennoitunut siihen, että se tulee helmikuussa niin tuntuisi ihan hassulta jos se tulisikin tammikuun puolella. Mutta toki saa tulla ihan milloin tahtoo.

Yöt alkavat olla mielenkiitoisia. Su-ma välisenä yönä taisin saada ensimmäisen kipeän supistuksen. Ei se mikään tosi kipeä ollut, mutta kipeä kuitenkin. Tietysti siitä sitten havahduin niin etten saanut enää unta. Odottelin ja odottelin josko jotain tapahtuisi. Seuraava yö sujuikin ihan hyvin, mutta viime yönä oli taas jotain kipua. Tosin se tuntui eri paikassa kuin edellinen suppari. Sitten vatsakin päätti alkaa toimia yöllä. Vatsan toiminnasta sen verran, että mullahan ei ole mitään varsinaista ummetusta ollut koko raskauden aikana. Vatsa toimii kerran tai kaksikin päivässä. Ainoa ero entiseen on, että ei voi enää tietää milloin se yleensä toimii. Ennen kun tiesi että aamulla aamiaisen jälkeen yleensä toimii, niin nyt se tosiaan saattaa toimia vasta illalla tai sitten yöllä. Vatsan toiminnasta näköjään kiinnostutaan jo odotusajalla, kohde vaan muuttuu sitten vauvan synnyttyä. =)

Äippä kävi äsken kahvittelemassa. Sillä selkeesti joku tarve olla nyt näkemässä useammin ja nyt se hössää vaaville unipussia. Onneksi äiti on käsityönero ja tykkää tehdä itse niin tulee jotain uniikkia, itsellä kun palaa vaan päreet ommellessa. Pikkasen meinasi hermot mennä äidin vieraillessa kyllä, kun siivoan täällä päivät pitkät niin äitipä sitten huomautti pölyistä televisioruudulla! Joo, kyllä pyyhin pölyt siitäkin, mutta nyt en ole ehkä pariin päivään muistanut ja meillä on koira ja sulkasatoa poteva kani! Äiti sitten tehokkaana alkoi pyyhkimään pölyjä ja minä purin hammasta etten ala raivoamaan.

Olen nyt ulkoillut ja muutenkin heilunut ihan kiitettävästi. Mitenkään vartavasten en aio kamalaa ässä-maratoonia pitää, jaksamisen mukaan mennään. En halua olla ihan puhkikuollut kun h-hetki koittaa. Viimeyönä mietinkin puoliunessa vessassa istuessa, että miten sitä jaksaa muka mitään jos synnytys koittaa kesken makoisien unien? Mutta kai sitä siinä tilanteessa aika reipaasti karisee unihiekat silmistä.

Perjantaina olisi tarkoitus tehdä vielä muutamia pikkuostoksia, mm. kuumemittari vauvalle ja sisälämpömittari. Lueskelin kätkytkuolemasta ja siinä sanottiin, että liiallinen kuumuus voi olla yksi syy siihen ja että ihanteellinen makuuhuoneen lämpötila vauvalle on 16-20′c. Itse olen sellainen vilukissa (siis normaalisti, en nyt raskaana) että kesäisinkin on villasukat jalassa ja suunnilleen patterit päällä ja huoneen lämpötila olisi varmaan 25′c mikäli se itsestäni olisi kiinni. Mies on onneksi toista maata, sellanen kuumaverinen että nukkuisi varmaan pelkän peiton turvin parvekkeella tyytyväisenä tähänkin vuodenaikaan.

Muuten kaikki on kyllä valmista, olenko minä? Voiko tämän valmiimmaksi tulla? Sunnuntaina kasasin hoitopöytälipastoon sen lipastotason miehen ollessa kaupassa. En kertakaikkiaan malttanut odottaa vaan oli ryhdyttävä nikkaroimaan kun into iski. Tässä kuvassa ei nyt paljoa tuosta hoitopöytätasosta näy, mutta vilaus vauvan vaatelaatikkoon osoittaa, että vaatteita on kasaantunut ihan kivasti. Alemmassa laatikossa on peitot, haalarit, lakanat, harsot ja froteet. Eipä sitten muuta kuin tulevia tapahtumia odotellessa.. =)

Alkuun neuvolaa:

rv.37+2
Painon muutos/viikko: -382 (Jippii! Yht. +15kg)
Turvotus: +
RR: 110/80
Pissa: puhdas
sf-mitta: 34 (3 edellistä kertaa ollut eri mittaaja ja nyt oma terkka ja sanoi että mittaa vähän löysemmin.)
Hb:132 (Vihdoin mitattiin kolmannen kerran ja hyvänä pysynyt siis ilman lisärautaa.)
rhesus-nega: ok
Vauvan sydämen syke: 145
Liikkeet: ++
Tarjonta: rt

Olen niin onnellinen tuosta painosta, kun kerkesin jo alkaa vähän stressaamaan, että paljonkohan se on taas noussut. Nyt jos pysyttelisi suunnilleen samoissa lukemissa loppuun asti niin oisin tyytyväinen. Ekaa kertaa laskusuhdanteessa. Eikös sen painon usein sanota jopa hieman laskevan synnytyksen lähestyessä? Ainakin joku merkki siis siitä, että joskus sitä vielä synnytetään. Kaikki on muutenkin hyvin. Hemoglobiini mitattiin vihdoin kolmannen kerran ja loistolukemia näytti ilman mitään lisälääkityksiä. Kai mä olen aika rautainen sitten ihan luonnostaan. Vauva on raivotarjonnassa edelleen mutta mahtuu vielä pyörähtelemään akselinsa ympäri. Kovasti tuo pylly tuossa nenän alla heilahtelee puolelta toiselle.

Viikonloppu oli ja meni mukavasti. Eilen oltiin vanhemmillani saunomassa, mutta eipä tuo mitään suppareita saanut aikaiseksi. Mutta ei tarvikaan. Nyt on niin hyvä olo ja ihan mukava vielä hetken fiilistellä tällä rauhalla ja vapaudella. Aika pian se sieltä kuitenkin tulee.

Lohdutuksen sanana kaikille niille, jotka pelonsekaisesti odottavat viimeisen kolmanneksen vaivoja, että olo voi todellakin vaan parantua parina viimeisenä kuukautena. Toki se on yksilöllistä, mutta omalla kohdalla se on vaan parantunut joulu-tammikuun mittaan. Että välttämättä siis ei ole mitään tuskaista loppuodotusta tiedossa.

Huomenna onkin ohjelmaa luvassa aamusta iltaan. Aamupäivällä menen kyläilemään 3-4 kuukautisen poikavaavin perheen luo ja illemmalla olen menossa vielä toisen ystävän kanssa kahville. Keskiviikkona on kanssa kahvitreffit yhden ystävän kanssa. Torstaina ajattelin vihdoin ja viimein lyllertää kirjastoon lainaamaan kasapäin kaikkea kivaa vauvakirjallisuutta, sit jos alkaisi vaikka valmentautumaan siihen vauvanhoitoon enemmän, että mitä sille pukea ja mistä tietää onko se sairas. Hui, kohta sitä koittaakin ihan erilaiset päivät (ja yöt)! Ja se lapsi sitten kuuluu elämään koko loppuelämän! Hui hui hui! Ei taas vaan tajua! Mieskin tuntuu melkein unohtaneen, että kohta tulee tämä vauva, kun vaan haaveilee uuden koiranpennun hankkimisesta..

Viuh huih ja huhhei! Tulinpa juuri reippaalta ja iloiselta lenkiltä, joka muodostui jossain vaiheessa pieneksi paniikiksi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mullahan nimittäin edelleen jatkuu tämä supermies-olo ja vetelin tuolla ihan sellasta hikivauhtia. Kävelin pari jyrkempää mäkeä reippaasti ylös ja olin ihan tohkeissani kun ei edes pahemmin tuntunut hengästyttävän. Ilakoin kun lenkkipolut olivat hiljaistakin hiljaisempia, että saatiin koiruuden kanssa kirmailla ihan rauhassa. No siinä sitten puolisen tuntia reippailtuamme talsin kolmatta jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös ja sitten iskikin uupumus. Oli pakko pysähtyä ja teki mieli mennä kyykkyyn, mutta sinnittelin kuitenkin pystyssä. Siinä sitten puuskuttelin n. 5-10min. paikallani ja koirakin näytti hieman huolestuneelta. Sitten rupesin miettimään, että hölmöä kirmailla tässä vaiheessa raskautta tuolla hiljaisissa metsissä, kun en ollut edes kännykkää älynnyt ottaa mukaan. Siis kevyt kuntoilu on toki hyväksi, mutta tästä lähin se känny mukaan ja vähän pienemmät kuvitelmat omista supervoimista.

Eilen olikin sitten taas neuvola, eli päivityksiä:

rv.33+2

Paino:+550

Turvotus: -

RR: 115/77

Pissa: puhdas

sf-mitta: 30

Lapsivesi: normaali

Vauvan sydämen syke: 160

Liikkeet: ++

Seuraava kerta onkin sitten viimeinen neuvolalääkäri, tuossa tammikuun alkupuolella.

Täällä on saatu suurimmat jouluhässäkät viimein hoidettua. Vielä yksi lahja uupuu, mitä mennään miehen töiden jälkeen ostamaan, ei onneksi mikään hankala tapaus, että tarttisi etsiä sen kummemmin. Puhtaat lakanat olisi vielä vaihdettava sänkyyn ja tiskattava eiliset leipomisvälineet ja siinä nuo sitten onkin. Sitten voi vaan rentoutua ja rauhoittua joulun viettoon. Aah!

Mukavan Rentouttavaa ja Rauhallista Joulua!

Tässä onkin ehtinyt sattua ja tapahtua sitten viime kirjoituksen, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi. Tai ei nyt niin hurjasti kuitenkaan, mitä tosta voisi ymmärtää, että ei siis kannata odottaa mitään sensaatiomaista. Viime viikko meni siis mukavasti flunssan kourissa. Samaan syssyyn sitten eräs läheinen sairastui melkoisen vakavasti ja pari päivää menikin vielä huolesta kipeänä. Viikonlopulla onneksi tilanne helpottui sen verran, että nyt ei ole enää akuuttia hätää ja voi huokaista helpotuksesta. Luojan kiitos! Tällasiin tapahtumiin on vaan mahdotonta varautua mitenkään etukäteen ja sitten kun jotain sattuu niin on ihan pasmat sekaisin. Oma flunssa oli nyt itsestäänselvästi sivuseikkana siinä vaiheessa, mutta lepäily oli melkos mahdotonta ennen viikonloppua. Se sitten menikin visusti neljän seinän sisässä maaten. Mies onneksi hoiti mielellään koiran ulkoilutukset täyspäiväisesti, koska oli niin intona lumen tulosta että hyvä kun malttoi sisällä ollakaan. Mies kun ei ole kotimaassaan tällaista lumen tuloa koskaan kokenutkaan ja jossa viimeisestä pienemmästäkin lumen tulosta on jo viitisen vuotta. No itse todistin siellä kyllä viimetalvena loskasateen, mutta se oli ainoastaan korkeammilla vuorilla.

Lumesta päästäänkin ytimekkäästi siihen, että tänä aamuna sitten pistin nenäni reippaasti ulos jo aamukahdeksalta, mentiin nimittäin miehen kanssa perhevalmennukseen. Tällä ensimmäisellä kerralla käsiteltiin synnytyksen vaiheita, kivunlievitystä ja hieman tukihenkilön osuutta synnytyksessä. Sanotaan nyt näin, että oli ihan kiva kattoa synnytysvideo (jonka aikana olin tietysti pala kurkussa ja tippa linssissä), mutta muuten oli aivan tyhjänpäiväinen kokemus. Eli jos on noista aiheista jo lukenut neuvolasta saaduista opuksista ja netistä, niin ei jää mistään paitsi jos siellä ei käy. Jotkut sanovat, että jos ei muuta niin ainakin siellä on mahdollisuus tutustua muihin odottajiin. Meitä oli siellä melko paljon eikä siellä mitään keskustelua ainakaan vielä syntynyt, välissä oli vartin tauko milloin naiset juoksi vessaan ja moni kävi vielä kiireesti hakemassa kahvia yms. eikä siinä oikein ollut kamalasti tilaisuutta alkaa luomaan mitään kontakteja. Vielä kun aamukahdeksan on ainakin minulle täysin luonnoton aika olla ihmisten ilmoilla ja sosiaalinen. Miehelle yritin tulkata mitä jaksoin ja ehdin, mutta vielä turhempi kokemus se varmasti sille oli, kun ei kieltäkään vielä pahemmin ymmärrä. Olin vielä neuvolatädiltäni etukäteen kysynyt, että kannattaako mieheni edes tulla sinne kun ei kieltä ymmärrä ja hän oli sanonut että kyllä kannattaa. Nooh, seuraava kerta onkin ensiviikolla ja silloin käsitellään lapsivuodeaikaa, imetystä ja lapsenhoitoa. Siltä reissulta odotan eniten paria, jotka tulee kaksikuukautisen vauvan kanssa kertomaan kokemuksiaan. Ehkä imetykseenkin voi saada jotain hyödyllisiä vinkkejä. Mutta toki nämä valmennukset ovat erilaisia, että en mitenkään kehoita ketään olla menemättä, joillekin siitä voi olla jotain apuakin ja siellä voi ainakin kysyä jos on jotain mikä askarruttaa. Valmennuksen loputtua meillä olikin heti neuvola, eli järjestyksessään viides sellainen. Viimekerrasta on siis kaksi ja puoli viikkoa. Tässä nyt näitä perustietoja:

Verenpaine: 120/70 (eli sama kuin viimeksi)

Hemoglobiini: ei ole mitattu 6.10. jälkeen!

Painon muutos /viikko: +1400!!! (Hyvästi joulutortut ja suklaat! )

Pissa: puhdas

Sf-mitta: 28

Lapsiveden määrä: N (Tarkoittaako se sitten normaali??)

Vauvan sydämensyke: 150

Liikkeet: ++

Rh-nega oli pysynyt normina ilman muutoksia ja seuraava tsekkaus on rv. 36.

Eli eipä tuossa kummempia paitsi kiloja oli kertynyt kahdessa ja puolessa viikossa peräti 3kg 600g! Etenkin joulutorttuja on nyt kyllä tullut mussutettua ja sitä suklaatakin kyllä, eikä ole kovin ahkeraan tullut liikuttuakaan. Eli tarkkuutta syömisiin ja liikuntaan!

Muuten on kauhistuttanut, kun neuvolatäti sanoi, että pitää varoa liukastumista, kun että jos kaadun niin pitää mennä heti päivystykseen. Pitkänä ihmisenä kun on kuulemma enempi vaaraa kaatumisesta. Nyt sitten yritin köpötellä mahdollisimman varovasti ja sitten kehitin pelon, että jostain puusta tai katolta tippuu joku kauhea lumikasa päälleni ja kaadun ja loukkaannun. Yleensä en liukastele herkästi niin että kaatuisin kun tasapaino sen verran hyvä ja jotenkin osaan vaan kävellä niin etten liukastu, mutta nyt vatsoineen voi tietysti olla tän tasapainon kanssa vähän niin tai näin.

Tänään iltapäivällä alkoi se intensiivikurssikin. Siitä jäi kyllä kiva mieli, kun olin varautunut siihen niin että se on vaan pakollinen paha, josta on vaan hammasta purren selviydyttävä, mutta yllätyksekseni siellä olikin hauskaa ja mielenkiintoista. Että eiköhän siellä muutama ilta suht kivuttomasti vierähdä. Mulle oli kehkeytynyt ilmeisesti joku sosiaalisen elämän tarve viikonlopun sisällä kökkiessäni, että viihdyin loistavasti tuikituntemattomien seurassa ja höpötin minkä kerkesin, vaikka olin kuvitellut istuvani hiljaa nurkassa tylsistyneenä.

Vaavin liikkeet ovat olleet voimistumissuhdanteessa. Ensinnäkin nyt on ollut havaittavissa kyllä todella vauhdikasta menoa viimepäivät ja välillä tulee jo sen verran voimakkaita muksauksia, että hätkähdän, vaikka ei varsinaisesti kipeää vielä tee. Neuvolatäti sanoikin, että kun mulla on niin pitkä toi selkä ja myöskin suht leveät lanteet niin vauvalla on vielä hyvin tilaa siellä pyörähdelläkin. Varmaan sitten kun se tästä vielä vähän kasvaa niin alkaa ne potkut selkeemmin tehdä myös kipeää. Nyt liikkeet on vielä kerrassaan hauskoja ja lystikkäitä, mutta niitä “kylkiluut säpäleiksi” potkuja en kyllä mitenkään kovin innolla odota.

Olen ehtinyt jo muutamana päivänä olla kertakaikkisen kyllästynyt tähän odotukseen. Tyypillisten vauvasivujen sijaan olenkin surffaillut koirakoulujen sivuilla etsimässä jotain kivaa kurssia harrastukseksi koiran kanssa heti kun vaan synnytykseltä ja vauvanhoidolta kykenen mihinkään sen verran irtautumaan. Haluan että koirallakin olisi sellainen tärkeä olo, että tää on vaan meidän yhteinen juttu ja pääseehän siinä itsekin mukavasti irtautumaan hetkeksi vauva-arjesta. Lisäksi olen haaveillut jostain pikakaupunkilomasta ensi kesän lopulla tai syksyllä niin että vauva menisi vanhemmille hoitoon ja päästäisiin irtautumaan miehen kanssa arjesta pariksi päiväksi. Niinpä olen siis katsellut myös lentojen hintoja mm. Roomaan.

Eilen illalla kehittelin kyllä paniikkia taas, kun lukasin neuvolan odotuskirjasesta isälle tarkoitetusta osiosta viikon 33 kohdalta, että isän pitäisi kehoittaa kumppaniaan pakkaamaan jo sairaalakassin valmiiksi. Siis kolmen viikon päästä jo muka! Olin ajatellut että joskus tammikuun puolessa välissä, vaikka äitikin jo sanoi, että on se hyvä pakata jo tuossa joulukuun puolella varmuuden vuoksi. Huih! Ettäkö jo kolmen viikon päästä pitäisi alkaa jo varautumaan synnytykseen lähtöön?! Muutenkin taas hurjaa, kun seuraavat viisi viikkoa vierähtää ainakin kepeästi ilman ajantappamisongelmia ja sitten ollaankin jo ihan hurjan pitkällä! No ehtiihän sitä vielä tammikuussa tuskastua. Hei, mulle tulee muuten ensimmäinen tipaton tammikuu sitten miesmuistiin!

No just juu. Ihan lyhkäsesti piti tulla kuulumiset päivittämään, mutta tässä onkin tullut jaariteltua taas ihan kivasti ja kellokin taas jo vaikka mitä!

Tännekin pääsee vihdoin kirjoittelemaan. Tai vihdoin ja vihdoin, mutta tuntuu, että viime lauantaista olisi jo pieni ikuisuus.

Kaikenlaista tässä onkin taas tapahtunut. Miehen alkoholin käytössä tuli rajua takapakkia ihan puun takaa. Oli jäänyt lauantaina töiden jälkeen työkavereiden kanssa iltaa istumaan ja se oli sitten mennyt reippaasti överiksi. Sunnuntainakin mies oli sitten vielä sellaisessa kunnossa, että päätin pakata kassini ja koiran ja pakenin vanhemmille. Mies tokeni sekoilustaan vasta maanantaina ja sitten alkoi katumuspommitus. Ma-ti ilta ja yö selviteltiin asiaa ja minä sitten lopulta myönnyin antamaan vielä mahdollisuuden. Olen ollut nyt vähän ehkä liiankin tyly sitä kohtaan tämän episodin jälkeen, koska haluan, että se todella ymmärtää tilanteen vakavuuden ja että olen tosissani, kun sanon että näin ei voi jatkua. Nyt voisi ehkä osoittaa jo hieman rakkauttakin. Mies jo epäilikin, että olen menettänyt kaiken rakkauden jo sitä kohtaan, mutta sanoin ettei näin todellakaan ole. Jos rakkautta ei olisi, se olisi lentänyt ulos jo ensimmäisestä möhlimisestään. Nyt se sai kolmannen ja viimeisen mahdollisuutensa. Sitten kun on vauva niin tällaiset lipsahdukset ei vaan enää vetele. Piste.

Mutta siinäpä se episodi kaikessa lyhykäisyydessään. Olin jo ajatellut, että en viitsisi parisuhdettani sittenkään kovin yksityiskohtaisesti täällä puida ja kun tuntui, että se olisi jo lähtenyt parempaan suuntaan, siksi laitoin nuo sulutkin tuohon parisuhdesoppaan. Ensisijaisesti haluan pitää tätä enempi puhtaasti odotusblogina, mutta voin kyllä mainita jos taas jotain kriisejä syntyy, en kuitenkaan pysty täällä kirjoittelemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut jos kerta on.

Sitten neuvolalääkäri-kuulumisia: Olin siellä siis tänään. Neuvolatädin kanssa ei ollut mitään ihmeempiä, hieman kyseli voinnistani ja totesi että näytänkin vähän väsyneeltä. Seuraavaan neuvolaan ei olekaan kuin noin 2,5 viikkoa ja samana päivänä on ensimmäinen perhevalmennus! Kivuutta! Vaikka olenkin usein kuullut, että eipä ne kummosempia ole ollut, mutta ihan kivaa silti. Lääkäri sitten tutkaili multa paikat, (kylläpä se muuten teki kipeää). Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja pituus 3cm. Sf-mitta oli 26cm. Yläkäyrillä mentiin, mutta oli kuitenkin ihan ok, lisäksi kun ultrien mukaan raskausviikkoja olisi nyt 27+4. Painoa oli tullut viimekerrasta lisää 1,3kg, eli ei paha. Verenpaine 120/70. Pissanäyte puhdas. Hb:tä ei nyt katottu, mutta se on ollut todella hyvä koko raskauden ajan, joten varmaan vieläkin ihan ok. Vauva voi hyvin, vähän yritti karkuun dobbleria, mutta lopulta sykkeeksi saatiin 150. Eli sydän on sykkinyt nyt 150-155 välillä. Sitten otin puheeksi stressiunettomuuteni ja lääkäri kirjoitti oitis sairaslomaa kuun loppuun. Sanoi, että nyt kannattaa keskittyä tässä loppuraskaudessa vaan raskauteen. Tuli todella hyvä mieli, kun nyt ei tarvitse jännittää mitään, kun saa luvan kanssa vaan olla. Jos uni ei yöllä tule, niin ei haittaa, kun ei tarvitse minnekään aikaisin herätä. Jo se helpottaa suunnattomasti unen tuloa. Parempi mieli siis.

Miehellä on kova katumus päällä ja se lupasi töiden jälkeen kyhätä uuden kirjahyllyn pystyyn, että pääsen sitten pistämään kaikki ympäri huonetta lojuvat kirjat ja roinat hyllyyn. Vanhasta päästiin onneksi eilen eroon, mutta nyt sen sisältö on vaan täällä epämääräisissä pinoissa lattioilla ja pöydillä. Tuskastuttaa tällainen keskeneräisyys! Eilen saatiin uusi pinnasänky kootuksi. Saatiinkin nyt käytetty, mutta kuin uudenveroinen Brio:n sänky todella edullisesti. Ollaan saamassa myös vähän käytetyt Baby Björnin kantoreppu ja sitteri edullisesti samasta paikasta. Eli kaikkinensa saadaan kaikki nämä samaan hintaan kuin jos oltaisi ostettu Ikeasta alunperin suunnittelemamme pinnasänky. Lisäksi kun vanhemmat olivat luvanneet jo tuon Ikean pinnasängyn joululahjaksi, nii he nyt sitten hankkivat kaiken tämän meille lahjaksi, eli omasta pussista ei mene mitään ja kuitenkin hyväkuntoinen laatutavara kyseessä. Eipä tässä olekaan enää kuin turvakaukalo hankintalistalla, siis suuremmista ostoksista ja se ostetaan tammikuun aleista. Nyt kun tuo pinnasänky tuossa komeilee, niin alkaa tosissaan tuntumaan, että tänne on ihan oikea vauva pian tulossa. Ehkä pistän sinne nallen vauvan makuupussiin köllimään ja leikin, että se on vauva. No, menisi kyllä hieman överiksi.

Mitäs muuta. Niin mies lupasi tehdä vielä illalla lempiruokaani. Tosin mulla ei ole yhtä ainoaa lempiruokaa, mutta pitääpä miettiä mitä tekisi mieli. Kunnon pihvikin voisi olla pitkästä aikaa poikaa, nyt kun lihansyöjä taas olen.

Juu siitäkin piti kirjoittaa, että olin äsken koiran kanssa oikein hikilenkillä. Olin kävellyt n. 20-30min. niin reipasta vauhtia, että hiki tuli ja sitten alkoikin yhtäkkiä pyörryttämään. Olisi vissiin kannattanut hieman rauhallisempaan tahtiin mennä. Olin vielä kävellyt suht kauas kotoota, että kotiinpäin tulo olikin sitten sellaista mummoköpöttelyä ja välillä piti ihan pysähtyä kun tuntui että silmissä alkaa sumentua. Kivuliasta ei onneksi ollut. Saas vaan nähdä millaiset harjoitussupparit tulee illalla ja alkaako joka paikkaa kolottamaan. Nyt on tosiaankin alkanut noita harjoitussuppareita tulemaan jo aika paljon, etenkin jos on touhunnut enempi tai istunut pitkään paikoillaan.

Ainiin. Me kehitettiin miehen kanssa eilen hankala ongelma: nimittäin mihin piilottaa toisillemme hankitut joululahjat? Asutaan kaksiossa ja ei täällä noita hyviä piilopaikkoja paljoa ole. Etenkin kun kumpikin varmaan miettii samoja piilopaikkoja. Ainoa olisi oma alusvaatelaatikko, mutta sekin pursuaa jo niin täynnänsä, että ei sinne oikein mahdu. Kinkkinen dilemma. Mulla on muutama juttu piilotettuna isyyspakkausta varten, mutta tarvii varmaan miettiä parempaa kätköä.

Eipä sitten erityisempiä. Apua, ensiviikolla marraskuukin on jo puolivälissä!

Edit. Tässä vielä tuore massukuva eiliseltä eli 26+4. Opin viimein liittämään tähän kuvan!