Kirjoitellaanpa tässä kun en muutakaan keksi. Mies on treeneissä ja kotiutuu vasta yli tunnin päästä, telkkaria en vaan osaa kattoa ja lukeminen alkaa nukuttaa liikaa.

Olenkin lueskellut innokkaana, etenkin tuota esikoinen tulee taloon-kirjaa. On ollut mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia ja kommentteja esikoisesta ja elämän muuttumisesta. Jotenkin hassua miten erilainen suhtautuminen tiettyihin asioihin ihmisillä on. Kirjassa oli mm. juttua ulkonäöstään huolehtimisesta vauvan tulon jälkeen. Jännää miten monet naiset kokee tarpeelliseksi hieman meikata ihan kaupassa käyntiä varten. Kai se sitten riippuu niin monesta. Jos on vaikka työpaikka sellainen, että se vaatii ehostusta niin kai siihen tottuu. Itse olen aina kuulunut niihin “yks lysti miltä näytän ja jos jotain järkyttää niin omapa on ongelmansa”-tyyppeihin. Ehkä se tosin osittain johtuu siitäkin, että todella monet ovat sanoneet että en tarvitse meikkiä ja omasta mielestänikin näytän paremmalta naturellina tai manhdollisimman vähällä meikillä kun hirveillä pakkeleilla. Tosin mustia silmänalusia saatan hieman peitellä jos olen oikein ulos ulos lähdössä. Monet sanoivat kirjassa, että mieskin pysyy tyytyväisenä kun vähän laittautuu. No joo, mun mies ei kyllä edes huomaa vaikka olisin pari tuntia väkertänyt peilin edessä ja yleensä vaan ihmettelee ja naureskelee jos olenkin yhtäkkiä jotain puuteria ja ripsaria laittamassa. Myönnän, että välillä on luksusta olla turhamainen, mutta ei mun itsetunto ole kuitenkaan siitä kiinni, ettenkö voisi kulkea kaupungilla meikittä. Säästää rahaa ja aikaa, kun ei pahemmin itteään puunaa. Ja tämä on siis vaan oma mielipide itseni laitosta, jokainen saa laittautua ihan niin paljon kuin sielu sietää jos siitä tulee hyvä olo. Mutta siis tuskin on odotettavissa mitään hurjaa ulkonäkökriisiä vauva-arjen alettua. Ylipäätään tuntui vaan noi jotkut ajatukset tossa kirjassa niin vierailta. Ja vielä sen haluan sanoa, etten minäkään ihan ryysyrannan jooseppina välitä ihmisten ilmoilla kuljeksia, mutta jos nyt joskus sattuu olemaan tukka vähän likainen, naama kalpea ja tummat silmänaluset niin ei se ole maailman vakavin juttu.

Mutta joo… Huomenna tasan 2 viikkoa laskettuun. Nyt on taas vähän väsähtänyt tähän odotukseen ja tulee käytettyä aikaa ihan muihin kuin vauva-suunnitelmiin. Olen tässä mm. pohdiskellut tulevaisuuden urasuuntauksia, olisi parikin ideaa mitä sitä olisi kiva ryhtyä joskus tekemään. Tällä hetkellä ei nimittäin tuo oma ala enää jotenkin yhtään nappaa, vaikka mielenkiintoista toki onkin muutoin. Vaikuttaako sitten tämä vauvan tulo siihen, että sitä tahtoisi kuitenkin tehdä jotain hieman käytännönläheisempää, tiedäpä tuosta.

Kivuttomat supparit ovat viimepäivinä selkeästi lisääntyneet. Öisin tuntuu myös sitä lievähköä menkkamaista jomotusta, valkovuoto on jotain käsittämätöntä, vauva painaa oikein urakalla rakkoon, liitoskivut ovat taas tiistaista lähtien alkaneet ja lisääntyneet, muuten vointi on oikein hyvä. Olen jo henkisesti varautunut että lasketun ajan yli menee, mutta mikäs siinä. Nopsasti nämä muutamat viikot tästä vierähtää. Tänään treffasin yhtä loppusyksystä vauvautunutta ja se totesi että tämä aika oli ihanaa odotuksessa jos oli suht hyvä vointi, kun sai vaan olla ja oli kuitenkin se kutkuttava odotus siinä. Vauva-arki onkin sitten melkosta huolensekaista ja unetonta hulabaloota, vaikka sekin oli ystävästäni ihanaa. Ihan pian sitä alkaa vauva-arki, äitiys ja vanhemmuus ja sitä on vaan niin vaikea käsittää…