Odotusta (parisuhdesopalla)

Pikaisesti tänne yritän taas kuulumisia kirjottaa pitkästä aikaa.

Bloggailun puolella onpi ollut hiljaiseloa ja tämä koko ajatukseni.net on  muuttunut tässä tauon aikana. Pari kommenttiakin oli tullut, mutta en ollut siitä tietoisena kun ne piti käydä ensin hyväksymässä täällä ja ei ole tullut sisään kirjauduttua. Sorry siis kun ei ole kuulunut kuraustakaan.

Poju nukkuu parhaillaan parvekkeella päikkäreitään. Arki on alkanut rullaamaan ihan kivasti ja ollaan saatu jo jonkinlaista rutiiniakin päivään. Päivä alkaa n.7-9. Pitkille päikkäreille mennään n.11-13 ja nukutaan 2-3h. Illemmalla on vielä yhdet n.1-1.5h vaunupäikkärit joko partsilla tai ulkona lenkkeillen. Väleissä on toki useita lyhyempiä nokosia esim. sitterissä tai sylissä. Nukkumaan aletaan n. 21-23.  Yöllä herätään n.2-3h välein syömään. Kakka on ruvennut tulemaan vain kaksi kertaa viikossa. =) Poju on terve ja kasvaa ja pulskistuu ihan silmissä. Viime to neuvolassa pituutta oli jo 59cm ja painoa 5810g. Tuntuu että kohta ei paljoa jaksa enää kanniskella. Poju on ruvennut viihtymään yhä pidempiä aikoja lattialla ja sitterissä. Ensimmäinen hymy tuli 1-kuukautispäivänä ja nyt hymyillään ja kujerrellaan aina hereillä ja pirteänä ollessaan. Pojun jokellus siis kuulostaa kovin kujerrukselta. =)

Minä olen vielä melko zombi ja haaveilen 4h:n yhtenäisistä yöunista. Vaunujen ja koiran kanssa lenkkeily on kanssa aika sähläystä kun koira vetää ja yrittää ängetä jatkuvasti vaunujen eteen. Odotan innolla että lumet sulaa ja alkaa kunnolla lämmetä. Ulkoilu ja auringon valo piristää mukavasti kun ei nukkuakaan saa eikä kahvia ylettömästi kitata.

Kuvien lisäys tänne onkin helpottunut joten tässä pari kuvaa. =) Nyt muut velvoitteet taas kutsuvat.

Pikaisesti yritän kirjoittaa kun poju nukkuu. Näistä nukkumisista kun ei koskaan tiedä kestääkö ne 5 min. vai 3h, joten…

Mistä aloittaisi… Vauva-arki on sujunut ihan odotetusti. Mitään ns. yllätyksiä ei ole tullut ja poju on vielä selvinnyt toistaiseksi ilman kummempia vaivoja. Silti ei tämä mitään pelkkää ihanuutta ole. Poju ei vielä tajua, että öisin olisi tarkoitus nukkua ja joskus se ei nuku kyllä oikein päivälläkään enempää kuin max. 20min. torkkuja. Aika lailla siinä sitten muut hommat, kuten blogin kirjoittelu jää, kun yrittää noilla nukkumistauoilla epätoivoisesti suorittaa kaikkea A:sta Ö:hön, yrittää yleensä huonolla menestyksellä itsekin levätä tai sitten vaan möllöttää, eikä jaksa eikä viitsi tehdä mitään kun ajattelee että poju kuitenkin herää jos jotain yrittää alkaa tekemään ja niin se kumma kyllä ihmeen usein meneekin, aina vessaan menoja myöten.

Yöt nukutaan max. 2h putkeen, siis poju nukkuu ja minä valvon siitä n.30min.-1h kuulostellen että poju varmasti hengittää. Poju on nyt nukkunut kolme yötä omassa pinnasängyssään. Kaksi yötä jotenkuten menetteli ja viime yö taas oli jostain syvältä ja melkein olisin voinut myydä pojun eniten tarjoavalle. Päivät menee yllättävän hyvin olemattomista yöunista huolimatta. Kunhan ylös pääsee ja saa jotain murkinaa nassun alle jossain välissä niin pärjää. Illalla iskee kyllä taas kovempi väsymys. Nyt ollaan tehty myös lähes päivittäin tunnin tai pitempiäkin vaunulenkkejä koiran kanssa ja se piristää kanssa kovasti ja oma kunto alkaa kasvaa.

Imetys välillä sujuu hyvin ja välillä vähemmän hyvin. Välillä tapellaan ja nyrkki menee vaan suuhun, ei saada kunnon otetta ja kun vihdoin saadaan niin sitten nukahdetaan. Alussa olin jatkuvasti huolissani ettei poju saa tarpeeksi maitoa, mutta eilinen neuvolakäynti osoitti että nälkää ei nähdä. Poju painaa jo 4630g ja on 57cm pitkä. Iso jätkä jo! Muutenkin neuvolassa oli kaikki ok ja pojua kehuttiin valppaaksi ja lihaksikkaaksi. Niskaakin jaksaa kannatella jo pitkään hyvin.

Parhainta äitiydessä on tämä uskomaton rakkaus mitä voi pientä ihmistä kohtaan tuntea. Kun tappelun ja hermojen menetyksen jälkeen poju vihdoin imee rintaa kunnolla tulee ihan liikutuksen kyynel linssiin pojua siinä katellessa, maailman suloisinta katseltavaa. Parasta maailmassa on oma pieni possu. <3

Äh, nyt siellä öhistään taas siihen malliin että kohta varmaan herätään. Parempi lopettaa tähän tai muuten ei ehdi tätä postata.

Kiitokset muuten kommenteista! Synnytykset tosiaan voi olla niin erilaisia, että ei kannata kauheesti synnytystä ennakoivia tuntemuksia vertailla keskenään. Ja kyllä istuminen sattui ekan viikon. Ei tullut istuttuakaan kuin vaan sohvalla. Ylös nouseminenkin oli melkosta tuskaa. Mut kyllä se siitä sitten onneksi. Ja jotenkin noi alun kivut kesti vielä siinä alkuhuumassa suht hyvin.

Lisää joskus taas, kun sellainen sauma löytyy.

Aika muuten lentää! Helmikuu on mennyt täysin ohi. Pojuhan on ihan kohta jo kuukauden!

Tässäpä meidän synnytyskertomus:

Maanantaina 2. helmikuuta 2009 rv.39+2 kello oli noin 23.50. Mies oli juuri tullut töistä ja avasi tietokoneen. Minä makasin jo sängyssä ja nousin mennäkseni vessaan. Noustuani tunsin napakan kivun jossain alavatsan ja takapuolen tienoilla ja hieman ihmettelin että mikäs se oli. Vessassa pissattuani nousin seisomaan vetääkseni housut jalkaan kun yhtäkkiä hulahti kunnon lorahdus lämmintä nestettä jalkovälistä ja valui pitkin reisiä. Ei ollut epäilystäkään mitä se oli. Huusin miehelle että nyt tulee lapsivettä. Mies ei tietenkään alkuun uskonut, mutta kun kävelin makuuhuoneeseen niin sitä alkoi lorottaa sitten ihan yhtämittaa ja mieskin tajusi että se ei ole pissaa. Menin suihkun puolelle seisomaan vesien loristessa ja soitin Kättärille. Siellä neuvottiin tulemaan seuraavana päivänä puolelta päivin näytille jos supistuksia ei tule ja vesi on normaalia ja kysyttiin että onko lapsi kiinnittynyt. Niinpä jäimme sitten odottamaan.

3. helmikuuta, Klo: 01.00. Ensimmäinen menkkakipumainen supistus tulee. Se oli lyhyt ja melko lievä. Seuraava tuli noin 10 minuutin päästä. Sitten niitä alkoi tulla n. 8 minuutin välein, mutta mielestäni ne olivat liian lyhytkestoisia kunnon supistuksiksi. Sitten niitä alkoi tulla useammin, enkä kyennyt enää makaamaan sängyssä. Soitin vanhemmilleni, jotka olivat lupautuneet kyyditsemään sairaalaan. Olin vähän epävarmana, että onko tässä nyt tarvetta vielä lähteä, mutta äiti sanoi että isä lähtee tulemaan heti ja että ehdottomasti pitää mennä. Äidilläni oli myös alkanut synnytykset vesien menolla ja siitä supistuksilla ja synnytykset olivat melko nopeita. Soítin jälleen Kättärille ja sieltä toivotettiin tervetulleeksi. Isä sitten tuli ja me siinä juotiin vielä teetä. Sitten lähdettiin ja pyysin pysähtymään Shellillä hakemaan Jaffaa. Autossa tuntui että supistukset jopa hieman lieventyivät ja epäilin passitetaanko meidät takaisin kotiin.

Klo: 3.15. Kättärillä kätilö tuli ottamaan vastaan ja sanoi, että ei tästä enää kotia lähdetä ja niinpä isä sitten lähti kotiin ja me päästiin miehen kanssa heti synnytyssaliin, Siinä makoilin ensin n. 45 min. käyrillä, jonka jälkeen kätilö tarkisti tilanteen. Olin 3cm auki. Sain peräruiskun ja menin sitten vessan kautta suihkuun. Suihkussa supistukset kovenivat, mutta lämmin suihku ja oikean asennon löytäminen auttoivat hieman. Viihdyin suihkussa puolisen tuntia, kunnes alkoi tulla hieman sekava olo. Sitten siirryin istumaan säkkituoliin. Mies hieroi selkää, ensin se auttoi, mutta sitten taas ei ja piti vaihtaa asentoa. Supistukset kesti hyvin kun seisoi ja nojaili kyynärpäillään sänkyyn ja keinutteli lanteita. Ongelmana alkoi vaan olla väsymys etten jaksanut enää pysyä pystyssä ja supistuksia tuli jo niin tiheään, että olisi pitänyt hyppiä kokoajan sängystä seisomaan.

(Sairaalan synnytyskertomuksesta):

Klo: 05.45. Aloitetaan ulkoinen KTG- rekisteröinti ja saan ilokaasua. Ilokaasu auttaa aluksi ja varsinkin supistusten välillä on rento olo ja tuntuu että voisi nukahtaa.

Klo: 06.15. Aloitetaan Skalp-KTG- rekisteröinti.

Klo: 06.17. Kohdunsuu auki 5cm.

Käyn muistaakseni jossain tässä välissä vielä vessassa ja sitä tarkoittaa vissiin sairaalan synnytyskertomuksen virts+ merkintä.

Klo: 06.45. Haluan epiduraalin ja kätilö alkaa valmistella minua siihen.

Klo: 07.00. Anestesialääkäri tulee vihdoin ja saan maailman kamalimman supistuksen. Huudan kuin hyeena ja kohdunsuu tarkistetaan, olen 10cm auki!!! Olen siis auennut 5cm. n. 40 minuutissa. Siinä sitten anestesialääkäri toteaa, että eipä ehditä epiduraalia laittamaan ja toivottaa onnea. Tunnen oloni todella epätoivoiseksi kun en saa mitään apua kipuun.

Klo: 07.04. Kätilö vaihtuu ja samassa huoneeseen tulee muutamia opiskelijoita. Minulle laitetaan pudendaalipuudutus, josta en koe olevan mitään helpotusta. Höngin ilokaasua ja olen kuulevinani että kaikki mieheni mukaan lukien nauraisivat kovaäänisesti. Kun keskityn ja katson tarkkaan, huomaan kuitenkin ettei kukaan naura. Olen kuolla kivusta ja väsymyksestä.

Klo: 07.50. Aloitan ponnistamisen ähkimällä kyljelläni. Koska vauvan sydänäänet ovat monotoniset ja ajoittain takykardiset minut laitetaan poikkipöydälle, eli jalat sellaisiin telineisiin, mikä vähän helpotti koska olin aivan liian väsynyt pitääkseni itse jalkojani mitenkään järkevästi. Porukka hälisee ympärillä. Minua käsketään olla huutamatta ja ponnistaa. Supistukset alkavat olla harvoja ja niitä stimuloidaan oksitosiinilla. En tunne muuta kuin mieletöntä kipua, mutta yritän ponnistaa minkä pystyn.

Klo: 07.55. Lopulta lääkäri tulee auttamaan vauvaa imukupilla synnytyksen nopeuttamiseksi. Episiotomia tehdään oikealle puolelle. Vauvaa vedetään kaksi kertaa imukupilla. Vauva syntyy helposti minun ponnistaessa reippaasti.

Klo: 07.59. Meille on syntynyt reippaasti huuteleva poikavauva rv. 39+3! =)

Saan heti vauvan vatsalleni. Mies itkee ja minä vaan tärisen shokissa. Istukka tulee ulos 08.10. Minua aletaan kursimaan kokoon. Paikkaaja ilmeisesti vielä harjoittelee, koska toinen kätilö neuvoo vieressä. Minua ärsyttää vähän kun joudun kuuntelemaan mitä ja miten siellä laitetaan niitä tikkejä, mutta olen samalla liian väsynyt, sekaisin ja onnellinen välittääkseni enempää.

Poika pestään ja tutkitaan ja saa 9 Apgar-pistettä. Yksi miinus meni hieman sinertävästä väristä. Käyn nopeasti suihkussa ja pääsen makaamaan poika sylissä sänkyyn ja poika alkaa imeä. Sitten vauva nukahtaa ja se kapaloidaan vauvansänkyyn ja me saamme aamiaista.

Klo: 11.04. Siirrymme lapsivuodeosastolle. Minut kärrätään rullatuolissa, koska vasen jalka on lähes tunnoton.

Olo on onnellinen ja epätodellinen. Olemme miehen kanssa aivan sekaisin. Ei siinä nukkua pysty, vielä moneen päivään. =)

Saimme terveen maailman suloisimman pojan! Selvisin ilman epiduraalia! Ehkä joskus teen kaiken vielä uudestaan jos luoja suo, koska kyllä palkinto on monin verroin sen tuskan väärti. =)

Muuten meillä menee oikein mukavasti. Poika nukkuu yöt n. kolmen tunnin syöttövälein. Välillä tissillä olo on helppoa ja joskus taas vähän hankalampaa känäämistä, mutta kärsivällisyydellä siitä selviää.

Mielialat ovat alkaneet olla vähän herkemmällä. Tässäkin kirjoitan itkuisin silmin, kun kaikki vaan itkettää, vaikka siis onnellinen olen enempi kuin koskaan. Kuulostaa varmaan ristiriitaiselta. =) Hormoonit ja vähät yöunet… Nyt jos kerkeisi vaikka suihkuun kun poitsu söi juuri ja mies huolehtii nyt siitä.

Ainiin, yksiviikkoisen kunniaksi poitsulta irtosi napanuoran tynkä! Ihanaa! =)

Suuret kiitokset tsemppauksesta! =)

Meidän oma sydänten valloittajamme syntyi rv. 39+3, 3.2. tiistai-aamuna klo: 7.59. Pituutta pojalla oli 51cm ja painoa 3450kg. Elämä on epätodellisen ihanaa! Lisää myöhemmin! =)

Kuva täällä (copy & paste) :

http://www.aijaa.com/v.php?i=3541413.jpg

(Valitettavasti en osaa tuota suoraan linkittää tänne.)

Klo: 0.42. Vedet alkoi mennä ihan kunnolla loristen puolen yön aikaan. Huomenna mentävä puolen päivän kieppeillä Kättärille testailemaan että kaikki on ok ja ihmettelemään jatkoa. Eli keskiviikkona viimestään sieltä pitäs kai ulkoistua. Hurjaa! Nukkua muka pitäs, mutta olen pirtee kuin peipponen!

Ja jälleen polkaistaan viikko käyntiin neuvolakuulumisilla:

rv.39+2
paino: -200 (jee!) yht.16kg
RR: 130/80 (oisko tää nyt sitä synnytystä edeltävää verenpaineen nousua?)
pissa: puhdas
sf-mitta: 36
lapsivesi: normaali
tarjonta: rt
sykkeet: 140-155
liikkeet: ++

Elikkäs kaikki taas kivasti ja silleen. Vauva on kuulemma siellä niin hyvin hollilla, että jos lapsivedet menee niin voin mennä ihan normaalisti synnärille ilman makuuasentoja tai ambulansseja. Tuntui jännältä kun neuvolatäti sanoi että saas sitten nähdä että nähdäänkö taas viikon päästä. Aika kuitenkin ensi maanantaille varattiin. Eihän se olisikaan silloin kuin vain 2 päivää yli.

Aika jännää, että muutama viikko sitten sitä jo panikoi, että täähän voi tulla täältä ulos jo periaatteessa millon vaan ja nyt LA:n ollessa jo ihan ovella, tällä viikolla, niin tuntuu, että ei se sieltä vielä aikoihin tule kuitenkaan. Ultrien mukaanhan laskettu olisi ollut jo eilen! Kuitenkin nyt on vähän sellainen pöhkö olo, ei oikein enää viitsi ja huvita suunnitella mitään erityisempiä ohjelmia, että saisi aikaa kulumaan, sitä vaan on ja ihmettelee. Yhtenä päivänä muuten tohkeilin jo kun oli paperissa veriviiruja, mutta tajusin sitten kuitenkin pian että se oli siis nenäliinassa jolla olin juuri niistänyt nenäni, eli ei siis mitään limatulppaa.

Viime perjantaina kävin yliopistolla hoitamassa yhtä turhaa viimetippaan jättämääni hommaa. Sitten kävin taas moikkaamassa kaveria ja sen vajaa nelikuista poikaa. Vieläkään tajua, että kohta sitä elää itsekin sellaisen pötkylän kanssa. Oli kyllä hyvä jutella taas jonkun kanssa jolla on elämäntilanne suht sama ja jo kokemusta ihan pienen kanssa selviytymisessä. Että enköhän minäkin selviä ihan hyvin. Yllättäen nyt tuleekin oltua paljon enemmän tekemisissä vauvallisten/lapsellisten kaverien kanssa kuin vanhojen “bilekaverien”. On sitten kyllä pari sellaista muuta kaveria, joita kyllä tulee nähtyä melkolailla entiseen malliin, joiden kanssa ystävyys perustuu niin paljon muuhunkin kuin punaviinin vauhdittamaan biletykseen, kuitenkin vähän sääli, kun olen pitänyt aina noita “bilekavereitakin” hyvinä kavereina, joiden kanssa on tullut koettua paljon. No kaippa tämä on luonnollista.

Launtai taas vierähti “puistotätinä” veljen tytöille, jotka olivat meillä kylässä ja käytiin vielä luistelemassa, tai tytöt luistelivat ja minä kiersin luistinrataa ympäri koiran kanssa. Sitten juostiin vielä miehen kanssa kaupungilla noin kolmisen tuntia. Hassua kun virtaa ensin riitti vaikka kuin, mutta sitten kun tuli stoppi niin se kyllä iski niin totaalisesti. Hädin tuskin selviydyin lähimpään kahvilaan, sormet ja koko kädet olivat turvonneet aivan valtaviksi ja miehen piti käydä suorittamassa ruokaostokset yksin kun minä nuokuin mehupullon kanssa kahvilan pöytää vasten. Vähän aikaa levättyäni selviydyin sentäs sitten vielä kotiin asti. Ihan tollanen meno ja meininki ei taida olla enää tässä vaiheessa kovin hyväksi. Illalla sitten tulikin vielä huono olo ja oksensin. Eilen olin kanssa melko väsynyt koko päivän ja ruoka ei niin maistunut. Neuvolatäti kehoitti muutenkin välttelemään nyt ihmismassoja influenssakaudella, etten tulisi tässä h-hetkillä kipeäksi. Eli aika lailla kotosalla nyt sitten vaan odotellaan. Tosin perjantaina mennään vanhemmilleni saunomaan., josko se homma siitä saisi vähän vauhtia.

Huh, fiilikset poukkoilevat onnen, ilon, pelon, epäuskon, kärsimättömyyden, seesteisyyden, pirteilyn, väsymyksen, vouhotuksen ja touhotuksen välimaastossa sulavasti. Ei millään tahdo ymmärtää että tässä sitä nyt ollaan, että se vauva tulee sieltä oikeasti ihan pian. En vaan usko. Siis mulleko vauva?

Tänään tuli vaihdettua lakanat sänkyyn ja luulen että niitä ei todellakaan tulla enää vaihtamaan ennen vauvan syntymää. Ei meillä niitä kovin usein vaihdeta muutenkaan, silloin kun tuntuu, että aika olisi. Jo viimeksi mietin, että kerkeänköhän ne vaihtamaan vielä ja kerkesinhän minä, mutta enää niitä ei kyllä vaihdeta. Outoa. Outoa tehdä normaaleja juttuja ja tajuta, että seuraavalla kerralla kun tätä tekee onkin vauva jo täällä. Äh, nyt alkoi taas pelottamaan että miten sitä sellasen pienen avuttoman nyytin kanssa muka pärjää?

Odottelu jatkunee…

Aloitetaan tuoreella massukuvalla tältä päivältä:

Eli pikkasen on kasvanut massu tuohon profiilikuvassa olevaan verrattuna joka tuli otettua joskus reippaasti ennen joulua.

Sitten maanantain neuvolakuulumisia:

rv.38+2
paino: +1500! (Huppista! vähän karkas käsistä herkuttelu kun viimeks oli laskenut. Mut joo, onhan toi turvotuskin lisääntynyt… )
RR: 116/80 
pissa: puhdas
lapsiveden määrä: normaali 
tarjonta: rt 
sydämen syke: 148-160 (vähän oli vauhti päällä)
liikkeet: ++

Eipä siellä ihmeempää taaskaan. Vauva on alhaalla, mutta ei täysin kiinnittynyt. Pyörähtelee edelleen toi takamus tossa puolelta toiselle.

Aika tuntuu ottaneen todellisen loppuspurtin. Ensiviikolla on jo LA!!! Nyt voi jo asennoitua niin että noin kolmen viikon päästä se nyt ainakin on syntynyt. Huh, pelottaa! Vaikka tässä välillä on ollut aika kärsimätön niin nyt kuitenkin haluaisin että se syntyisi helmikuun puolella kun itsellänikin on helmikuussa synttärit. Ja jotenkin kun olen koko odotuksen asennoitunut siihen, että se tulee helmikuussa niin tuntuisi ihan hassulta jos se tulisikin tammikuun puolella. Mutta toki saa tulla ihan milloin tahtoo.

Yöt alkavat olla mielenkiitoisia. Su-ma välisenä yönä taisin saada ensimmäisen kipeän supistuksen. Ei se mikään tosi kipeä ollut, mutta kipeä kuitenkin. Tietysti siitä sitten havahduin niin etten saanut enää unta. Odottelin ja odottelin josko jotain tapahtuisi. Seuraava yö sujuikin ihan hyvin, mutta viime yönä oli taas jotain kipua. Tosin se tuntui eri paikassa kuin edellinen suppari. Sitten vatsakin päätti alkaa toimia yöllä. Vatsan toiminnasta sen verran, että mullahan ei ole mitään varsinaista ummetusta ollut koko raskauden aikana. Vatsa toimii kerran tai kaksikin päivässä. Ainoa ero entiseen on, että ei voi enää tietää milloin se yleensä toimii. Ennen kun tiesi että aamulla aamiaisen jälkeen yleensä toimii, niin nyt se tosiaan saattaa toimia vasta illalla tai sitten yöllä. Vatsan toiminnasta näköjään kiinnostutaan jo odotusajalla, kohde vaan muuttuu sitten vauvan synnyttyä. =)

Äippä kävi äsken kahvittelemassa. Sillä selkeesti joku tarve olla nyt näkemässä useammin ja nyt se hössää vaaville unipussia. Onneksi äiti on käsityönero ja tykkää tehdä itse niin tulee jotain uniikkia, itsellä kun palaa vaan päreet ommellessa. Pikkasen meinasi hermot mennä äidin vieraillessa kyllä, kun siivoan täällä päivät pitkät niin äitipä sitten huomautti pölyistä televisioruudulla! Joo, kyllä pyyhin pölyt siitäkin, mutta nyt en ole ehkä pariin päivään muistanut ja meillä on koira ja sulkasatoa poteva kani! Äiti sitten tehokkaana alkoi pyyhkimään pölyjä ja minä purin hammasta etten ala raivoamaan.

Olen nyt ulkoillut ja muutenkin heilunut ihan kiitettävästi. Mitenkään vartavasten en aio kamalaa ässä-maratoonia pitää, jaksamisen mukaan mennään. En halua olla ihan puhkikuollut kun h-hetki koittaa. Viimeyönä mietinkin puoliunessa vessassa istuessa, että miten sitä jaksaa muka mitään jos synnytys koittaa kesken makoisien unien? Mutta kai sitä siinä tilanteessa aika reipaasti karisee unihiekat silmistä.

Perjantaina olisi tarkoitus tehdä vielä muutamia pikkuostoksia, mm. kuumemittari vauvalle ja sisälämpömittari. Lueskelin kätkytkuolemasta ja siinä sanottiin, että liiallinen kuumuus voi olla yksi syy siihen ja että ihanteellinen makuuhuoneen lämpötila vauvalle on 16-20′c. Itse olen sellainen vilukissa (siis normaalisti, en nyt raskaana) että kesäisinkin on villasukat jalassa ja suunnilleen patterit päällä ja huoneen lämpötila olisi varmaan 25′c mikäli se itsestäni olisi kiinni. Mies on onneksi toista maata, sellanen kuumaverinen että nukkuisi varmaan pelkän peiton turvin parvekkeella tyytyväisenä tähänkin vuodenaikaan.

Muuten kaikki on kyllä valmista, olenko minä? Voiko tämän valmiimmaksi tulla? Sunnuntaina kasasin hoitopöytälipastoon sen lipastotason miehen ollessa kaupassa. En kertakaikkiaan malttanut odottaa vaan oli ryhdyttävä nikkaroimaan kun into iski. Tässä kuvassa ei nyt paljoa tuosta hoitopöytätasosta näy, mutta vilaus vauvan vaatelaatikkoon osoittaa, että vaatteita on kasaantunut ihan kivasti. Alemmassa laatikossa on peitot, haalarit, lakanat, harsot ja froteet. Eipä sitten muuta kuin tulevia tapahtumia odotellessa.. =)

Kirjoitellaanpa tässä kun en muutakaan keksi. Mies on treeneissä ja kotiutuu vasta yli tunnin päästä, telkkaria en vaan osaa kattoa ja lukeminen alkaa nukuttaa liikaa.

Olenkin lueskellut innokkaana, etenkin tuota esikoinen tulee taloon-kirjaa. On ollut mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia ja kommentteja esikoisesta ja elämän muuttumisesta. Jotenkin hassua miten erilainen suhtautuminen tiettyihin asioihin ihmisillä on. Kirjassa oli mm. juttua ulkonäöstään huolehtimisesta vauvan tulon jälkeen. Jännää miten monet naiset kokee tarpeelliseksi hieman meikata ihan kaupassa käyntiä varten. Kai se sitten riippuu niin monesta. Jos on vaikka työpaikka sellainen, että se vaatii ehostusta niin kai siihen tottuu. Itse olen aina kuulunut niihin “yks lysti miltä näytän ja jos jotain järkyttää niin omapa on ongelmansa”-tyyppeihin. Ehkä se tosin osittain johtuu siitäkin, että todella monet ovat sanoneet että en tarvitse meikkiä ja omasta mielestänikin näytän paremmalta naturellina tai manhdollisimman vähällä meikillä kun hirveillä pakkeleilla. Tosin mustia silmänalusia saatan hieman peitellä jos olen oikein ulos ulos lähdössä. Monet sanoivat kirjassa, että mieskin pysyy tyytyväisenä kun vähän laittautuu. No joo, mun mies ei kyllä edes huomaa vaikka olisin pari tuntia väkertänyt peilin edessä ja yleensä vaan ihmettelee ja naureskelee jos olenkin yhtäkkiä jotain puuteria ja ripsaria laittamassa. Myönnän, että välillä on luksusta olla turhamainen, mutta ei mun itsetunto ole kuitenkaan siitä kiinni, ettenkö voisi kulkea kaupungilla meikittä. Säästää rahaa ja aikaa, kun ei pahemmin itteään puunaa. Ja tämä on siis vaan oma mielipide itseni laitosta, jokainen saa laittautua ihan niin paljon kuin sielu sietää jos siitä tulee hyvä olo. Mutta siis tuskin on odotettavissa mitään hurjaa ulkonäkökriisiä vauva-arjen alettua. Ylipäätään tuntui vaan noi jotkut ajatukset tossa kirjassa niin vierailta. Ja vielä sen haluan sanoa, etten minäkään ihan ryysyrannan jooseppina välitä ihmisten ilmoilla kuljeksia, mutta jos nyt joskus sattuu olemaan tukka vähän likainen, naama kalpea ja tummat silmänaluset niin ei se ole maailman vakavin juttu.

Mutta joo… Huomenna tasan 2 viikkoa laskettuun. Nyt on taas vähän väsähtänyt tähän odotukseen ja tulee käytettyä aikaa ihan muihin kuin vauva-suunnitelmiin. Olen tässä mm. pohdiskellut tulevaisuuden urasuuntauksia, olisi parikin ideaa mitä sitä olisi kiva ryhtyä joskus tekemään. Tällä hetkellä ei nimittäin tuo oma ala enää jotenkin yhtään nappaa, vaikka mielenkiintoista toki onkin muutoin. Vaikuttaako sitten tämä vauvan tulo siihen, että sitä tahtoisi kuitenkin tehdä jotain hieman käytännönläheisempää, tiedäpä tuosta.

Kivuttomat supparit ovat viimepäivinä selkeästi lisääntyneet. Öisin tuntuu myös sitä lievähköä menkkamaista jomotusta, valkovuoto on jotain käsittämätöntä, vauva painaa oikein urakalla rakkoon, liitoskivut ovat taas tiistaista lähtien alkaneet ja lisääntyneet, muuten vointi on oikein hyvä. Olen jo henkisesti varautunut että lasketun ajan yli menee, mutta mikäs siinä. Nopsasti nämä muutamat viikot tästä vierähtää. Tänään treffasin yhtä loppusyksystä vauvautunutta ja se totesi että tämä aika oli ihanaa odotuksessa jos oli suht hyvä vointi, kun sai vaan olla ja oli kuitenkin se kutkuttava odotus siinä. Vauva-arki onkin sitten melkosta huolensekaista ja unetonta hulabaloota, vaikka sekin oli ystävästäni ihanaa. Ihan pian sitä alkaa vauva-arki, äitiys ja vanhemmuus ja sitä on vaan niin vaikea käsittää…

Vaihdoinpa sivupohjaa vaihteeksi. En oikein ole löytänyt mieluista pohjaa täältäkään ja loin jo tunnuksen vuodatukseen, mutta en ole ottanut sitä vielä käyttöön. Suurissa suunnitelmissa olisi yhdistää toinen blogini, jonka olen yrittänyt pitää lemmikki-blogina ja sitten vauva-blogi, jota siis sitten luonnostaan alan kirjoittamaan kun tämä odotus on ohi. Tuota lemmikki-blogia en ole oikein jaksanut kunnolla päivitellä enää aikoihin, kun tämä odotus on vienyt enimmät energiat, mutta olisi vielä kiva kuitenkin kirjoitella myös eläimistä vauva-arjen ohella. En sitä tänne halua linkittää ihan siitä syystä, että sitä blogia kun lukee/luki myös perhe ja kaverit ja en halua että kaikki löytävät tiensä tänne lukemaan enempi henkilökohtaisempia juttuja. Luulenpa myös että tuon blogin aloittaessani poistan täältä sellaiset jutut mitä en haluaisi aivan jokaisen tutun lukevan, että ei tarvi tätä kokonaan poistaa. Jos haluaa päästä katsastamaan meidän perheen karvaisia kavereita niin laita vaikka kommenttilootaan meiliossu niin lähetän blogin osoitteen.

Saas nyt sitten nähdä missä vaiheessa oikeasti sitten jaksan alkaa kirjoittelemaan meidän perhe-elämästä. Lähinnä ajattelin että se olisi sitten itselleen ja lapselle kiva muisto joskus, muistaisi mitä se elämä silloin oli tuoreessa perheessä.

Odotuksessa on tapahtunut käänne hieman kremppaisempaan suuntaan. Eilen nimittäin kun olin kaverin kanssa kahvilla niin tuolista noustessa viilsi yhtäkkiä aivan julmetusti lonkkaan. Sitten illalla kotona viilsi aika ilkeesti aina istuessa tai noustessa tai hieman jalkoja koukistaessa. Lonkat ja alaselkä onkin sitten kipunoineet eilisestä asti ja yö tuli nukuttua melko kehnosti. Tänään olenkin sitten yllättäen ollut aika väsynä. Sain onneksi käytyä kirjastossa jo eilen ja mukaan tarttui muutama vauvoihin ja odotukseen liittyvä kirja. Kiinnostavimmalta vaikuttaa Anne Kaustion toimittama Esikoinen tulee taloon- Elämä muuttuu, näkökulmia, myyttejä ja tositarinoita elävästä elämästä. Siinä esikoisen saaneet äidit ja myös muutamat isät kertoilevat kokemuksiaan ja ajatuksiaan odotuksistaan ja todellisuudesta vauvan tultua taloon aina milloin mistäkin vinkkelistä. Vähän olen alkanutkin jännittämään miten käy parisuhteen, miten jaksamisen, miten ystävyyssuhteiden yms. vauvan tultua pistämään kaiken uusiksi? Olen tässä miettinyt tämänhetkisiä hyviä puolia, mitkä osaltaan varmaankin auttavat sopeutumaan vauva-arkeen, mm.; tykkään ja olen tottunut olemaan kotona lähes kaiken aikaa eli koti ei ala varmaan vaikuttamaan vankilalta niin herkästi, kun viihdyn täällä muutenkin mitä mainioiten. En ole koskaan pitänyt aikatauluihin sidotuista harrastuksista, joten niitä ei siis ole eikä niistä näin ollen tarvi luopuakaan. En ole koskaan ollut perfektionisti, osaan siis toivottavasti olla armollinen itselleni, enkä välitä vaikka huusholli ei olekaan niin tiptop. Olen hoitanut etenkin n. 1-vuotiaita, mutta kaikenkaikkiaan 2kk-5-vuotiaita lapsia ja tiedän että ihan muutama tuntikin ottaa yllättävästi voimille, vaikka lapsi olisi miten helppo hyvänsä, ihan se jatkuvasti valppaana olo väsyttää eli kokemusta lapsenhoidosta on, vaikka ei aivan vastasyntyneen. Sitten joitan huonoja puolia, mitkä varmasti tulevat tekemään arjesta hankalaa; olen erittäin huono aamuihminen, olen huonovointinen, äreä ja vähän masentunutkin aamuisin jos en saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa. Pelkään miten lemmikkien hoito ja huomioiminen sujuu vauvan ohella vaikka toki mieskin auttaa. Miten sopeudun pitkään yksin ja rauhassa asuneesta sinkusta perheenpyörittäjäksi? Toisaalta sinkkuaikoina kaipasin jo perheen tuomaa hulinaa, joten nyt sitten sitä saan. Miehen ja parin eläimen kanssa eläminen ei vielä ole liikoja voimavaroja vaatinut, mutta mites vauvan? Olen mukavuudenhaluinen ja usein hieman laiskakin, tosin nyt odotusajalla olen muuttunut siinä suhteessa, liekö vaan sitä perinteistä pesänrakennusviettiä että hihat heiluvat eri tavalla kuin ennen? Parisuhde, jaksanko huomioida miestä enää muun ohella tarpeeksi? Viime aikoina olo on ollut hieman ristiriitainen miehen kanssa. Kun se ei ole kotona, on ikävä ja kun se on kotona ja yrittää pussailla ja halia niin tekisi mieli työntää se pois. Ja sitten väsyn jos se vaatii huomiota, mutta tavallaan kuitenkin haluan että se on kotona. Ota nyt tosta sitten selvää. Oikeastaan sama juttu ihan koirankin kanssa, hermot meinaa mennä kun se tulee kerjäämään huomiota, mutta jos se ei makaa vieressä niin heti pitää mennä kattomaan missä se on. Ristiriitaista.

Hih, eräässä seuraamassani odotusblogissa on ihan hiljattain jakauduttu onnellisesti. En toki kerro että missä, että pääsee itse ensimmäisenä kertomaan ilouutisen. Aika jännää miettiä että ei sitä itselläkään kovin kauaa aikaa enää ole. Nyt tuntuu taas, että aika on lähtenyt kiitämään, lauantaina enää tasan 2 viikkoa laskettuun!

Alkuun neuvolaa:

rv.37+2
Painon muutos/viikko: -382 (Jippii! Yht. +15kg)
Turvotus: +
RR: 110/80
Pissa: puhdas
sf-mitta: 34 (3 edellistä kertaa ollut eri mittaaja ja nyt oma terkka ja sanoi että mittaa vähän löysemmin.)
Hb:132 (Vihdoin mitattiin kolmannen kerran ja hyvänä pysynyt siis ilman lisärautaa.)
rhesus-nega: ok
Vauvan sydämen syke: 145
Liikkeet: ++
Tarjonta: rt

Olen niin onnellinen tuosta painosta, kun kerkesin jo alkaa vähän stressaamaan, että paljonkohan se on taas noussut. Nyt jos pysyttelisi suunnilleen samoissa lukemissa loppuun asti niin oisin tyytyväinen. Ekaa kertaa laskusuhdanteessa. Eikös sen painon usein sanota jopa hieman laskevan synnytyksen lähestyessä? Ainakin joku merkki siis siitä, että joskus sitä vielä synnytetään. Kaikki on muutenkin hyvin. Hemoglobiini mitattiin vihdoin kolmannen kerran ja loistolukemia näytti ilman mitään lisälääkityksiä. Kai mä olen aika rautainen sitten ihan luonnostaan. Vauva on raivotarjonnassa edelleen mutta mahtuu vielä pyörähtelemään akselinsa ympäri. Kovasti tuo pylly tuossa nenän alla heilahtelee puolelta toiselle.

Viikonloppu oli ja meni mukavasti. Eilen oltiin vanhemmillani saunomassa, mutta eipä tuo mitään suppareita saanut aikaiseksi. Mutta ei tarvikaan. Nyt on niin hyvä olo ja ihan mukava vielä hetken fiilistellä tällä rauhalla ja vapaudella. Aika pian se sieltä kuitenkin tulee.

Lohdutuksen sanana kaikille niille, jotka pelonsekaisesti odottavat viimeisen kolmanneksen vaivoja, että olo voi todellakin vaan parantua parina viimeisenä kuukautena. Toki se on yksilöllistä, mutta omalla kohdalla se on vaan parantunut joulu-tammikuun mittaan. Että välttämättä siis ei ole mitään tuskaista loppuodotusta tiedossa.

Huomenna onkin ohjelmaa luvassa aamusta iltaan. Aamupäivällä menen kyläilemään 3-4 kuukautisen poikavaavin perheen luo ja illemmalla olen menossa vielä toisen ystävän kanssa kahville. Keskiviikkona on kanssa kahvitreffit yhden ystävän kanssa. Torstaina ajattelin vihdoin ja viimein lyllertää kirjastoon lainaamaan kasapäin kaikkea kivaa vauvakirjallisuutta, sit jos alkaisi vaikka valmentautumaan siihen vauvanhoitoon enemmän, että mitä sille pukea ja mistä tietää onko se sairas. Hui, kohta sitä koittaakin ihan erilaiset päivät (ja yöt)! Ja se lapsi sitten kuuluu elämään koko loppuelämän! Hui hui hui! Ei taas vaan tajua! Mieskin tuntuu melkein unohtaneen, että kohta tulee tämä vauva, kun vaan haaveilee uuden koiranpennun hankkimisesta..